Hollihaan puiston korkeimmassa kohdassa pönöttää nyt ylväs jääkarhu, jonka tekemisessä kastui kaksi paria mustia nahkahanskoja, toisen kengät ja toisen housunpolvet.

Tähtisadetta

Uudenvuodenaatoksi on nyt ohjeet, kuinka tulkita tinaa.
Saattaa olla myös joku jota suudella keskiyöllä.

toiveajattelua/toivon palautuminen

Täällä oli valmiina tekstiluonnos sunnuntaiyöltä:

"Hey sweetie
Vessanpöntön rinkula kaipaisi pudistusta
Miss you too
Olen juonut tarpeeksi
I'll definitely come over
Vesilasi on onneksi täynnä
XXX
Tyhjä vatsa"

Sitten tuli jotain muuta.
Hassua, miten kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä
ja nyt jännittää että tuletkin.

Koska tästä muusta saattaisi tulla jotain.

Nuoret miehet

Ensin ne kysyvät ujosti "saanko suudella sinua"
Ja sitten revitään jo tukasta

Life imitating art imitating life

Puolitoista vuotta sitten erosin kahden vuoden suhteesta tupakointiin liittyvien ongelmien vuoksi.

Voitto

Päivä on tänään minuutin pidempi kuin eilen!

13.1. alkaa uusi aika

Kyllähän se silti pahalta tuntui, nähdä paperilla työsuhteen päättymispäivä. En tiedä pelkäänkö enemmän sitä, että sen jälkeen minulle soitetaan, vai ei soiteta. Ennen aamukahdeksaa "Voitko tulla heti?"

Mielellään lepuuttaisin päätä ja kehoa. Pelkään kuitenkin, että jään lopun iäksi työttömyyteen roikkumaan. Pelkään sanoa pienille pätkille ei.

Jos olisi oikein rohkea, muuttaisi jonnekin muualle pariksi kuukaudeksi "töitä hakemaan". Kela ja työttömyyskassat tarjoavat työttömyysturvaa myös muuhun EU-maahan muuttavalle kolmen kuukauden ajaksi.

Jos vaikka palaisi Hollantiin.

Kiltit tytöt

Väsyttää. Jatkuvasti vaan väsyttää.

Olen ollut kokopäiväisesti ja kokoaikaisesti töissä nyt neljä vuotta. Tuona aikana olen pitänyt lomaa yhteensä ehkä puolentoista kuukauden verran. Lomapäiviä on toki kertynyt, mutta sopimusten päätyttyä lomakorvaukset on maksettu tilille ja työ jatkunut ilman lomaa.

Vuodenvaihteen jälkeen työsopimukseni on taas katkolla, ja olen jo jonkin aikaa pohtinut, pitäisikö jättäytyä ihan vapaaehtoisesti hengähtämään. Tiedän, että vaikka sopimukseni katkeaa, töitä riittää luultavasti silti edelleen. Joku soittaa aamulla "Tuletko pikimmiten!" ja päivä vaihtuu toiseksi, kolmanneksi. Missään vaiheessa ei ole tietoa seuraavasta hengähdystauosta. Ansiosidonnaista päivärahaa olisi tarjolla viidensadan päivän verran. Sillä eläisi hyvin.

Minulla taitaa olla jonkinlainen kiltti tyttö -syndrooma. Kun pienestä asti on opetettu, että työtä on tehtävä aina kun sitä on tarjolla, ei uskalla tehdä mitään muuta.

Jos kieltäydyn töistä, minua ei enää pyydetä. Sitten olen työtön lopun ikääni. Niin ainakin pelkään.

Mutta kun väsyttää.

Nyt pitäisi löytää jostain rohkeus.

Tahraton mieli

Naapurissa välkkyvät salamavalot, kun vanhemmat kuvaavat ylpeänä lapsiaan koulun joulujuhlassa, jotta muistaisivat. Minä puolestaan yritän poistaa muistoja päästäni.

Radiossa puhuttiin muikuista ja Suvi Teräsniskan Kirje mummolle on soinut ihan liikaa. Tulee suru. Tähän aikaan viime vuonna olin rakastumassa korviani myöten. En pystynyt keskittymään oikein edes työntekoon, koska tiesin, että kuuntelit lähetystäni ja kommentoit kaikkea sanomaani. Nauroin puolet valveillaoloajasta. Sydän oli pakahtua.

Nyt poistin Facebookista veljesi ja muut, jotka muistuttavat sinusta.

Ja tuli itku.

Miksi joidenkin muistojen kanssa tuntuu niin pahalta elää? Olisi parempi, jos en olisi koskaan tavannut sinua. Mutta koska tapasin, tarvitsisin sellaisen koneen, joka pyyhkii sinut kokonaan pois. Niin kuin siinä elokuvassa.

Tällä viikolla näin sinut ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun jätit minut lähes viisi kuukautta sitten. Tulit autolla vastaan. Onneksi yksin. Toivottavasti en näe sinua pitkään aikaan uudestaan. Ainakaan sen kanssa, johon tutustuit jo meidän aikanamme.

Tiedän, että käyt välillä lukemassa tekstejäni. Pyydän, lopeta. Sinulla ei ole mitään oikeutta tietää mitä minulle kuuluu.

Käytännön asiat

Tarvitsen olohuoneeseen pöydän. Viinilaseille, oluttölkeille, sipsikulhoille. Sellaisen, johon laskea juoman huolettomasti kädestään illanistujaisissa. Tumman puupöydän, jonka lasikannen alle voi sommitella kollaasin kuvista, korteista ja virkatuista pitsiliinoista. Tarvitsen kylpyhuoneeseen hyllyn pesuaineille, ihan sellaisen tavallisen, metallisen. Tarvitsen keittiöön uuden pöytätason. Sekin saisi olla tummaa puuta. Makuuhuoneeseen en tarvitse mitään, enkä ketään.

Laatuseuraa tarjolla

Naimisissa oleva reilu kolmikymppinen mies lähestyi minua deittisivustolla.

"Tarkoitukseni on löytää kaunotar. Mukava, näyttävä ja ennakkoluuloton nainen. Joka rakastaa seikkailua ja pitää huolta itsestään. Sellaisen kanssa haluaisin viettää hienoja ja antaumuksellisia hetkiä eroottisessa mielessä. Nauttia hetken taikka pidempää, silloin tällöin kun se molemmille sopii. Luottamuksellisesti.

Olen rento ja miellyttävä herrasmies. Laatuseuraa kaikin puolin. Olen huoliteltu, siisti ja komeakin. Tulen erittäin hyvin toimeen taloudellisesti ja voisin sinullekin tarjota paljon siltä puolelta."

Toivottavasti tämä oli joku vitsi.

Minä tulen kuolemaan yksin. Yksinäisenä.

Kello on puoli kuusi aamuyöllä ja poltan tupakkaa parvekkeella, josta on suora näköyhteys sen ihmisen kotiin, jota olen elämässäni rakastanut eniten. Olohuoneessa vähän päälle parikymppiset pojat painivat pilvipäissään ja tunnen itseni täti-ihmiseksi. Mitä oikein teen täällä?

Jos osa sydämestä on yhä betonia, ja osa jäi Hollantiin kitaravahvistinten kotiin, mikä minua pitää hengissä?

kutittaa

Hollanti, Tilburg 24.11. Satunnaisen baarin terassi

Tunnen kuuluvani tänne
kitaravahvistinten täyttämään kotiin
missä astiat pestään muttei huuhdella
lattia on kengänpohjista musta
kaupunkiin jossa vihreä valo on vanhoille armoton

Meillä on molemmilla hymykuopat
humalassa leikimme ensin etäisiä toisillemme

Miten mahtava tunne olla lomalla
omasta elämästään
Olut on vaaleaa ja siihen murskataan sitruunaa

Välillä hymykuoppainen katoaa
junamatkan päähän
"Teissä on niin paljon samaa."
mutta minua ei haittaa
olenhan lomalla omasta elämästäni

Vaalea olut menee pehmeämmin päähän

Täällä ei tarvitse arvuutella
kaikilla on joku toinen
ja se on hyvä

Eipähän tarvitse arvuutella

Tuuletus

En saanut ympäri korvia - vielä. Sain sen sijaan kurkkuni kipeäksi - taas, ja rohtuneet huulet vieläkin rohtuneemmiksi vaikka en edes pussaillut tuulessa. Ehkä kerran ulkona, mutta muistaakseni ei tuullut. Terve vaan, karma.

Hollannissa tuulee luultavasti lujaa, mutta en olekaan menossa pussailuhommiin. Tuuliviirityttö tulee tervehtimään vanhoja tuttuja maisemiaan.

Taivaalta putoaa lumentapaista, ja minä olen ollut pahoilla teillä. Kahtena päivänä edellispäivän meikeissä olen tarkkaillut hupun alta viikonloppuostoksiaan tekeviä. Hiki on kuivunut takuiksi hiuksiin, vapisevin käsin polttanut tupakkaa. Tulen saamaan tästä ympäri korvia.

Tarvitsen kipeästi naista

En ole moneen päivään osannut kirjoittaa mitään, koska sydän muuttui taas betoniksi. Sieltä ei ole päässyt ulos kuin pieniä vihan pirskahduksia. Sinne ei ole päässyt sisään oikein kukaan. Mutta haluaisin päästää jonkun.

Samaan aikaan loin itselleni kuitenkin kätevästi deittiprofiilin internettiin. Maailmassa näyttää olevan aika monta muutakin yksinäistä. Baarielämään kyllästyneitä, yksinhuoltajaisiä, savuttomia, raittiita, korkeasti koulutettuja, amiksia, tositarkoituksella etsiviä, sunnuntaipanoa vailla olevia. "Tarvitsen kipeästi naista!" ei ehkä kuitenkaan ole sellainen iskulause, jolla kannattaa lähestyä ihmisiä. Epätoivon näkee kilometrin päähän.

Uskottelen itselleni, että minusta ei paista epätoivo. En ole saanut kuitenkaan vakuutettua itseäni täysin. Huutelen Facebookissa julkisesti treffiseuraa. Siinä toivossa, että se ihminen, joka kiinnostaisi, vastaisi jotain. No, ei vastaa.

Toisaalta on sellainen olo, että ei kiinnosta oikein mikään. Betonikuori ja musta marraskuu.

tämä laulu ei ole teille

marraskuun kuudentena sataa vettä ja olen polttanut ääneni käheäksi. sormenpäitä pakottaa. kuvottaa. koska en jaksa pestä silmälaseja tarpeeksi usein linsseihin on kuivunut vesipisaroita ja joudun kääntelemään päätäni että näen kunnolla. olohuoneen lattialla on patja jossa violetti lakana on rypistynyt niin läjään että ruma kahdeksakymmentäluvun kankaalla päällystetty muovipatja näkyy yhden kolmasosan verran. olen herännyt maailman masentavimpaan aamuun neljän tunnin yöunilta. kiroan kaikki rakastavaiset alimpaan helvettiin.

[ tähän tunnetila ]

Usko ihmisiin on taas koetuksella. Onko parempi vihata vai halveksia sellaista joka on lyönyt sinua henkisesti turpaan? En jaksaisi enää käyttää energiaani vanhojen asioiden vatvomiseen. En haluaisi tuntea vihaa tai halveksuntaa. En haluaisi tuntea mitään.

Minä, joka en erityisemmin edes pidä lapsista, reagoin tänään yllättävän voimakkaasti vauvauutisiin. Pikkuveljeni sai pienen poikavauvan ja minä sain ruttunaamaisesta tuhisijasta kuvaviestin kännykkään. Pääsi itku. Itkin ilosta ihanaa vauvaa ja toisten onnea.

Sen jälkeen olen itkeskellyt vähän väliä ihan kaikelle - muun muassa K-kaupan tunnelmalliselle mainosmusiikille. Taisi avautua pari patoutumaa tässä samalla.

Mene tyttö älä mieti liikaa

Se tulee joka viikko yhä aikaisemmin. Pari viikkoa sitten jaksoin vielä torstaihin, nyt on vasta tiistai. Sisuskaluja myllää levottomuus. Täydellisen huoleton levottomuus. Se repii minua moneen suuntaan heti viikonlopun jälkeen.

En ole varma alkoiko se siitä sunnuntaista nuoren runoilijan kanssa. Päiväkännit. Omituiset keskustelut. Outouden viehätys. Tuhkakuppi ikkunalaudalla. Syksyn paras sunnuntai. Putosin jotenkin ajassa monta vuotta taaksepäin. Ihan kuin olisin ollut taas vaihto-opiskelijana Hollannissa; puhalsin savut pienestä ikkunaluukusta ulos. Sillä, että seuraavana aamuna oli töitä, ei ollut mitään väliä. Vastuu pakeni joka puhalluksella ulos minusta savun mukana yöilmaan.

Vielä keväällä kaikki oli niin levollista ja varmaa. Tunnustelin peukalolla vasemman käden nimetöntä ja selailin kultasepänliikkeiden sormusmallistoja. Olin menossa naimisiin
- omassa päässäni.
Selailin netistä myös kiinalaista morsiuspukuvalikoimaa. Kuinka typerä voi ihminen olla?

Sydän ei ole enää painava kivi. Koko keho on kevyt ja sen takia levoton. En edes haluaisi olla menossa naimisiin. Haluaisin olla 23-vuotias vaihto-opiskelija ikkunalauta täynnä tupakan tuhkaa. Haluaisin, että joku komea mies, jonka olemassaolosta en edes välttämättä tiedä, pyytäisi minua yllättäen treffeille. En halua olla tilivelvollinen kenellekään, en pestä kenenkään muun pyykkejä tai huolehtia yhteisestä taloudesta.

Yhden yllättävän kutsun olen tosin jo saanutkin. Kolmen viikon päästä voin muutaman päivän ajan kuvitella eläväni vaihto-opiskelijan huoletonta arkea - Hollannissa.

Resepti

Ehdin vihreisiin valoihin.
Pysäköin pyörän valkoisen sulan viereen.
Kellon on näytettävä tietyt lukemat
ei saa koskaan loppua seitsemään.

Sitten minua suudellaan intohimoisesti.

Halu vs. todellisuus

Ne tulivat hohtavana helminauhana. Tulikärpäsen hahmoina kaukaa. Mutkitellen ja vähän lähempää näytti kuin tuulipukuisilla kartanlukijoilla olisi ollut pään tilalla ainoastaan jättimäinen valo.

Haaveilija-minä. Haluan nähdä kaiken tulikärpäsinä.

Kahden peiton alla välillä unohdan vihaavani tätä vuodenaikaa. On suuri ero itkeekö sipulia pilkkoessa vai ilman. Tai ei ollenkaan. Seikkailumieli kasvaa yhtä aikaa syksyn pimeyden kanssa.

Ristiriita

Maailman suloisimman jackrussellinterrierin nuolemat kyynärtaipeet. Ja kauhean epämukava olo.

Paperilla hyvä, käytännössä huono

Mikään ei ole viehättävämpää kuin taiteellisesti lahjakas ja kunnianhimoinen mies. Jos ihminen osaa soittaa, maalata tai valokuvata, ja vieläpä tekee sen intohimolla, olen myyty. Jos miehellä ei ole jonkinlaista taiteellista ambitiota, kyllästyn. Päämäärättömästi haahuileva taiteilija on parempi kuin urallaan nopeasti etenevä konttorirotta (anteeksi). Haahuilullakin kun kuitenkin on yleensä päämäärä - laulu, kuva, levy, keikka. (Tosin olen huomannut, että konttori ja kitara eivät välttämättä sulje toisiaan pois.) Olen aina ajatellut että kaksi luovan intohimoista ihmistä löytävät toisensa. Sitten räiskyy, koska sen kuuluu räiskyä. Automaattisesti olen pitänyt myös itseäni luovana ja taiteellisena. Havahduin kuitenkin joku aika sitten ajatukseen, että olen sitä ainoastaan paperilla. Olen elähtänyt näyttelijä ja vaikutan luultavasti asian suhteen intohimottomalta. Vaikka olen harrastanut teatteria 18 vuotta, ei se tee minusta taiteellista. Viimeksi olen ollut näyttämöllä kaksi vuotta sitten. En osaa piirtää, maalata tai valokuvata. Soitin kitaraa kaksi vuotta, mutta kun olisi pitänyt opetella transponoimaan ja lukemaan nuotteja, luovutin. Laulan kohtalaisesti. Haaveilin lapsuudessa - totta puhuen joskus edelleenkin - tanssijan urasta; kantapääni eivät kuitenkaan kestäneet tanssitunteja. Yritin uudestaan opiskeluaikana; rahat loppuivat. Kun katselen nykytanssijoita, tunnen kateutta. Minun pitäisi olla tuo, tuolla. Osaisin yhtä hyvin, jos ei olisi noita perkeleen kantapäitä. Kun vain olisi jonkun toisen kantapäät. Rintakehässä kuumottaa. Minun ainoa tanssiareenani on numerobaarin vintti. Siellä voin tosin rehellisesti sanoa olevani ihan helvetin hyvä. Riittääkö se ambitioksi?

Yrittänyttä ei laiteta

Tuostakin tulee taas mieleen ihan jotain muuta kuin piti. En silti aio puhua siitä.

Nurmikolla käyskenteli tänään harakka, jolla oli suussaan keltainen vaahteranlehti. Se tepasteli tomeran näköisenä pitkin pihaa. Ehkä harakka oli menettänyt hajuaistinsa, ja luuli sitä ruoaksi. Yritti nokkiakin sitä.

Tänään on kansallinen epäonnistumisen päivä. Varmaan jotain Kokoomuksen hommia alunperin, kun tarkoituksena on kannustaa yrittäjyyteen ja samalla luoda talouskasvua. Itse miellän - tai ainakin haluan mieltää - päivän paljon laajemmin.

Minusta tuntuu (ja tästä on empiiristä tutkimusta), että aika moni ihminen jättää tekemättä jonkun asian, koska pelkää epäonnistumista. Jättää hakematta kouluun tai töihin, jättää pyytämättä mielenkiintoista ihmistä kahville, ei uskalla sanoa asioita suoraan, koska ajattelee, että asia ei johda mihinkään.

Minä uskallan. En tiedä, mistä sain yhtäkkiä muutama vuosi sitten sellaista voimaa että minua ei pelota. Jännittää toki, paljonkin. Mutta jos ei koskaan yritä, ei saa mitään aikaiseksikaan. Voi helvetti näitä latteuksia, mutta sehän tässä onkin omituista, että kaikki eivät ajattele samoin. Olen omasta mielestäni saanut paljonkin asioita aikaseksi, koska olen uskaltanut. Olen maailmanmestari tuskailemaan paikallaan junnaavia asioita, mutta ainoastaan sen takia, että haluan pistää tapahtumia liikkeelle. En halua jämähtää. Kaikkein pahinta on maata kotona kun päässä jyskyttää ajatus jostain mielekkäämmästä.

Pyysin äsken erästä mielenkiintoista ihmistä elokuvaseuraksi. Jos saan kieltävän vastauksen, ainakin yritin.

Syksy saa. Minä en.

Minua rupesi jo naurattamaan. Vaikka ensin oli kauhean synkkää ja melodramaattista. Ensin oli ajatuksia siitä, että auto tulee kohti. Aina vasemmalta puolelta, kun ajan lujaa. Osaan kuvitella miltä tuntuu kun pää osuu asfalttiin. Leukaluu murskaantuu. Sitten ei ainakaan tarvitsisi miettiä hampaita. Ihan samalla tavalla kuin osaan kuvitella tarkasti, miltä tuntuu jos joku leikkaa saksilla nännin irti. Ja nyt ajattelen kuinka onnekas syksy on. Ja kuinka moni muu meistä ei ole.

Terävät kulmat

Olen aina ollut huono hiomaan sanoja. Huono viimeistelemään ilmaisua. Sekä sanat että kirjaimet tulevat ulos sellaisessa järjestyksessä kuin mieleni ne sylkee ulos. Ilmoille, paperille, tietokoneen näytölle.

Toivon aina, että se on rakastettava asia minussa. Eikä toisin päin.

Kiristys

Mietin hampaita. Taas. Mietin hampaita aina iltaisin.

"Älä pure, älä pure." Sen jälkeen kun olen pessyt kasvoni, rasvannut ihoni ja sen jälkeen harjannut hampaat. Yöpaita päällä makaan sängyssä peiton alla ja mietin hampaita.

Muiden ostokset

On mielenkiintoista katsoa ruokakaupassa, mitä muut ovat ostaneet. Muiden ihmisten ostokset ovat aina erilaisia kuin omani. Ostan maitoa, leipää, juustoa ja tupakkaa. Joskus teetä, jugurttia, tomaattia ja kurkkua. Hienostorouvat (tai ihan vaan terveellisesti elävät ikäiseni naiset) latovat hienostokaupan kassahihnalle yksittäispakattuja salaatteja, leipätiskiltä ostetun tuoreen auringonkukkasiemenleivän, erikoisia juustoja, leikkeleitä, härän rintaa ja tuorepuristettuja mehuja.

Aina välillä minäkin käyn hienostokaupassa ja kuvittelen eläväni jonkun toisen elämää.

sama. eri. heikko. vahva.

En enää tuijota autojen rekisterikilpiä siinä toivossa, että vastaan tulisi erityiskilpi. Enää ei ole voimassa sellaista vetoa, että voittaja tarjoaa häviäjälle illallisen. Vastaan saa tulla JAU, JEI, JEA. En edes huomaisi.

Muuten olen sama.
Huomaan maassa lintujen sulat; kiinnitän huomion niiden väreihin. Enimmäkseen näen mustia ja harmaita mutta aina välillä vastaan tulee valkoinen. Ilahdun, ja ajattelen että kaikki tulee menemään hyvin.

Nukun kolmen tunnin päiväunia. Syön miten sattuu. Laitan punaista huulipunaa. Vaihdan lakanat liian harvoin, enkä edelleenkään imuroi tarpeeksi. Haaveilen keittiöremontista, mutta en saa aloitettua. Vien ilmaisjakelulehdet paperinkeräykseen vasta sitten kun eteisessä ei enää mahdu kävelemään kompastumatta. Sunnuntaisin haaveilen poikaystävästä. Muuten olen melko turta.

Sinä kirjoitit minulle joskus: Jos en ole rakastunut, miltä se tuntuu sitten kun on?

No, tuntuiko miltään?

Keski-ikäiset miehet

Jos pyöräilet minihameessa
ja vastaan tulee keski-ikäinen mies,
hänen katseensa kiinnittyy jalkoväliisi.

Vastaantulevat lapset katsovat silmiisi.
Naiset ehkä vilkaisevat.

Keski-ikäiset miehet tuijottavat.

Pahoittelen, laitoin hameen alle shortsit.

Minkälainen ääni lähtee ihmisestä joka hajoaa pirstaleiksi?

Olin kyllä paikalla.
En vaan muista tilanteesta mitään.

Sen vuoksi kyselen.

Menehtyneille, menetetyille

Kosketa vaan,
taputa minua päälaelle.
Satoi oikeasti vettä
ja kylmetti.

Sinä päivänä taivaalta satoi
lasia
tuhkaa
ihmisiä.

Ja minun ainoa huoleni oli se,
että en ehkä voikaan nukkua vieressäsi.

Elefanttinainen, 18 vuotta. 12.09.2001


Pidin tänään kotona yksin minuutin mittaisen hiljaisen hetken Norjan kuvottavan verilöylyn uhrien ja heidän omaistensa kunnioittamiseksi. Keskittyminen onnistui lähes täysin. Muutamia hapuilevia ajatuksia lukuunottamatta.

Ehkä Elefanttinaisessa on tapahtunut kasvua kymmenen vuoden aikana. Vaikka ajatukset perimmiltään näyttävätkin pyörivän samojen "ongelmien" ympärillä.

En koskaan hylkää sinua

Eipä tainnut tulla seitsemän kitaran kotia.
Ellen sitten hanki niitä itse.
Taidan lopettaa kirjoittamisen tänne. (Ihan kuin olisin koskaan aktiivisesti kirjoittanutkaan.) Koska en halua vuodattaa taas yhtä epäonnistunutta ihmissuhdetta ja sen loppua muiden nähtäville.

Kevätväsy

Päässä pyörii kaikenlaista ja samalla ei oikein mitään. Päivät kuluvat unisessa usvassa. Useimmiten hyväntuulisessa sellaisessa. Olen onnellisempi ja tasapainoisempi kuin koskaan, mutta samalla väsyneempi kuin pitkiin aikoihin. Odotan vain lomaa. Se on tuo perhanan työ, ihana kamala työ, joka syö voimat.

Ajattelin varata matkan jonnekkin heti loman alkajaisiksi. Kun vielä kolme viikkoa jaksaisi kärvistellä. Kunhan saisin sinut mukaan.

Kissan maja

Kotini taloyhtiö koostuu kahdesta rakennuksesta: korkeasta ja matalammasta. Minun asuntoni on matalan rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Parvekkeelle paistaa iltapäivän aurinko. Kolmannesta kerroksesta ei näe kovin kauas, mutta havaintoja on helppo tehdä matalaltakin.

Vastapäisessä korkeassa talossa asuu mummo, joka kerää muiden roskat. Se viipottaa pihalla ja noukkii paperinpalaset, tyhjät oluttölkit ja tupakannatsat. Ihana mummo. Kunpa muutkin tekisivät samaa. Tai oikeastaan: kunpa ihmiset noukkisivat omat tupakannatsansa, oluttölkkinsä ja paperinpalasensa.

Alakerran naapurini on rakentanut kissalle majan. Asunnossa ei ole parveketta, mutta maja on tehty tuuletusikkunan ulkopuolelle. Siinä on puiset kehikot ja kanaverkko ympärillä. Kissan on varmasti mukava tarkkailla elämää, ja paistatella päivää ulkoilmassa - kanaverkon suojissa.

Ohutta nahkaa

Ajelen suihkussa säärikarvoja. Vedenpaine vaihtelee seinän takana hurisevan pesukoneen takia. Sääreen on painunut raitainen jälki sukanvarresta. Naulakossa roikkuu sinun punainen pyyhkeesi. Tai minunhan se on, mutta sinä sitä käytit.

Veden lämpötilaa saa koko ajan olla säätämässä. Sekin pesukoneen takia, arvelen. Normaalisti vesi ei kuumene näin nopeasti yhtäkkiä.

Lyhyt tukka tuntuu omituiselta pestä. Se loppuu kesken. Puristan vanhasta tottumuksesta aivan liian paljon shampoota kämmenelle.

Sanat, jotka yleisimmin esiintyvät blogissani, taitavat olla äiti, entinen poikaystävä ja tukka. Asiaan voisi olla psykiatrilla huomautettavaa. Naurattaa, koska pohjimmiltani tunnen itseni onnellisemmaksi kuin koskaan. Tänään olen kuitenkin ollut alakuloinen. Eläydyn niin voimakkaasti sinun tunteisiisi. Ohuen nahan läpi tunkeutuu helposti toisten pahoinvointi. Samalla tavalla otan vastaan kaikki itseeni kohdistuvat anonyymit loukkaukset työelämässä.

Aion kasvattaa pitkän tukan takaisin. En halua, että se loppuu pestessä kesken.

Tukka on helppo kasvattaa takaisin. Olisiko kenelläkään vinkkejä, miten nahasta saa kasvatettua paksumman?

Alkuja ja loppuja

Olen maailman paskin viherpeukalo.

Vietin viikonlopun vanhempieni luona - entisessä kodissani, koska järkeilin, että on helpompi odottaa sielunpuolikkaani palaamista kaukaisista maista turvallisessa ympäristössä. Turvallisessa seurassa. Odottaa kaiken alkamista oikeasti.

Äidin kanssa naureskeltiin, kuinka olemme molemmat melkoisia tunareita kasvien hoitamisessa.

Viisi vuotta sitten olin lähdössä vaihto-oppilaaksi Hollantiin, ja annoin kaikki henkihieverissä olevat kasvini entiselle poikaystävälleni hoitolapsiksi. Kun palasin takaisin Suomeen, kasvini kukoistivat. Jätin ne suosiolla parempiin hoiviin.

Ostin kuukausi sitten hienon pienen kasvinalun. Olen tainnut tappaa sen jo. Enkä tiedä olenko kastellut sitä liikaa vai liian vähän. Veltolta se ainakin näyttää.

Tule jo takaisin sinä sieltä kaukaa. En jaksaisi kirjoitella tällaista liirumlaarumia tänne tylsyyspäissäni.

Vieraan nimi kortissa

Monta vuotta sitten kaivoimme äidin kanssa olohuoneen kaapistosta esille vanhoja kortteja. Äiti oli säästänyt saamiaan kortteja vuosien ja vuosikymmenten takaa. Osaa korttien lähettäjistä en tuntenut, olivat äidin nuoruudenajan tuttuja. Toiset kortit olivat täynnä tuttuja allekirjoituksia. Sukulaisia enimmäkseen.

Eräässä kortissa oli äidin serkun ja tämän perheen tervehdys Ruotsista. Kortissa oli kuitenkin yksi outo nimi. Kysyin äidiltä, kuka tämä oli. Se oli jonkun entinen tyttöystävä. Typerää, mutta ajattelin vain kuinka noloa on, että tuosta ex-tyttöystävästä on muisto sukulaisille lähetetyssä kortissa. "Hei, tässä on tämä nainen, ajattelin että tämä ehkä toimisi, mutta ei toiminut."

Viime syksynä lähetin kummipojalleni kortin Rodokselta. Mietin, kehtaanko kirjoittaa siihen myös silloisen poikaystäväni nimen. Kirjoitin sen, koska kummipoikani oli hänet nähnyt. Olimme kerran käyneet yhdessä kyläilemässä.

Miettiiköhän kummipoikani isona että kukas helvetin tyyppi tämä tässä kortissa on?

Taivaalla

Lentokoneessa pelotti taas niin perkeleesti, että piti naukkailla punkkua. Molempiin suuntiin mentäessä. Taitoin kuitin puoleksi, ja kuvittelin sen vuorotellen linnuksi ja sydämeksi.

Seitsemän kitaraa

Haaveilen seitsemän kitaran kodista. Ainoastaan yksi niistä on minun. Se on vanha, ja äiti soitti sillä aikoinaan lastentarhanopettajakoulussa. Sinun soittimiesi historiaa en vielä tiedä, mutta minulla on loppuelämä aikaa oppia. Osa kitaroista on treenikämpällä - onneksi. Että ei hukuta niihin.

Kevyt pää, raskas sydän.

Koska en ole ihan lähitulevaisuudessa menossa naimisiin, leikkasin tukan lyhyeksi. Kätevästi askartelusaksilla, ystävän avittamana. Tuntuu hieman kevyemmältä taas. Tuntuu, että ainakin jokin muuttui.

En kestänyt paikoillaan olemista. Olen ollut tässä viimeiset kolme ja puoli kuukautta, kun muut ovat menneet eteenpäin.

Entinen poikaystäväni muutti yhteen uuden tyttöystävänsä kanssa. Tytön, jonka se tapasi pari viikkoa eromme jälkeen. Kaikki kävi nopeasti ja kivuttomasti. Tuli vähän surkea (ja katkerakin) olo. En ole koskaan asunut yhdessä miehen kanssa. Kukaan ei ole halunnut jakaa kotia kanssani. Ympärilläni ihmiset muuttavat yhteen muutamien kuukausien yhdessäolon jälkeen. Kai minussa on sitten jotain vikaa.

Voi sunnuntait, millaisen olon minulle aina teette.

Varaharjoja

Siitä on kaksi ja puoli vuotta, kun intoilin hammasharjojen tuplaantumisesta. Siitä kun sain kylään uuden harjan. Nyt hammasharjatelineessä on kolme harjaa.

Kaikki minulle. Yksi vanha, yksi uusi ja yksi kiskoille.

Sinä luulit, että yökisko on sellainen suuri vekotin, joka pitää köyttää hampaisiin. Minä nauroin, ja kerroin että se on sellainen hauska läpinäkyvä. Ja sitten näytin sen sinulle.

Uusi hammasharja olikin kova, vaikka siinä paketissa luki soft. Mietin harjaisinko sillä mieluummin yökiskoa, ja ostaisin hampailleni extra softin. Sitten voisin heittää ne molemmat vanhat roskiin. Sitäpaitsi minua arveluttaa, että hammasharjani olivat näkösällä tupaantulijaisten aikaan. Jos joku on vaikka vahingossa pudottanut harjan pönttöön, ja nostanut sen takaisin telineeseen.

On niitä ihmisillä kummempiakin perversioita.

Ensimmäinen nainen

Oman elämänsä Martina Aitolehti. Hyi saatana.

Pitäisi imuroida. Tupaantulijaisvieraiden jalkojen pohjassa tuli paljon roskia. Tahmeita pöydänpintoja ja ruusukimppu. En vuollut ruusujen varsiin lisää imupintaa. Kukinnot roikkuvat velttoina vasten vaaleansinistä lasia. Katkaisin yhdestä varren ja laitoin lyhyen ruusun shottilasiin.

Pitäisi imuroida. Niin. Mutta olen aina ollut huono aloittamaan vastenmielisiä asioita. Imurointia, lakanoiden vaihtoa, pölyjen pyyhkimistä. En tajua, miten jotkut ihmiset nauttivat niin paljon siivoamisesta. Kyllä minäkin nautin puhtaasta kodista. En vain siitä tekemisen aloittamisesta.

Siinä syy, miksi en myöskään kuntoile. Olen saamaton. Tarvitsisin jonkun potkimaan persauksille oikein topakasti.

Tarvitsisin sinut tänne. Makaamaan sohvalle ja tutkailemaan katon kennomaista kuviota. Imuroimaan vuoroviikoin. Vaihtamaan lakanat yhdessä. Jos olisit tässä, ei minun tarvitsisi kuntoilla.

Äiti sanoi, älä rupea toiseksi naiseksi.

En minä rupea. Minä olen ensimmäinen. Sinä vain vietät yösi sen toisen vieressä.