maanantai 19. huhtikuuta 2010

Öiset kuvat

Minut palkattiin viime yönä dubbaamaan uutta Sinkkuelämää-elokuvaa. Puhuin päälle Carrie Bradshaw'n repliikit. Työ tuli tosi lyhyellä varoitusajalla ja jouduin soittamaan radioon, että en nyt tule viikkoon töihin. Äänitykset tehtiin OAMK:n tiloissa. Jänniä nuo unet.

torstai 15. huhtikuuta 2010

wroom, plöts.

Kahtena päivänä peräkkäin, samassa kohdassa katua, asfaltin pinnassa makasi kuollut eläin. Ne saattoivat myös olla mielikuvitukseni tuotetta. Ensimmäisenä päivänä kuollut sammakko. Sen silmät olivat pullistuneet pahan näköisesti. Toisena päivänä siili-vauva. Piikit vasten harmaata tietä.

En ole ihan varma, liikkuvatko sammakot ja siilit jo huhtikuun puolivälissä. Kävin viimeksi optikolla noin seitsemän kuukautta sitten.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Vapaaherrattarena

Aamupalaksi ruispuuroa ja mustikoita. Appelsiinimehua pitkillä kulauksilla. Se on minulle ihan uutta. Suihkun jälkeen tukka saa kuivua vapaasti. Ei ole kiire pukea päälleen.

Odotan terveysaseman aulassa, hellun pitäisi antaa verinäyte. Laboratorion tädit ovat myöhässä aikataulusta, ehkä ruokatauolla tai sitten jossain on tilanne päällä. Viereisen penkin mummo on juttutuulella; kyselee olemmeko opiskelijoita. Tuntuu kummalliselta sanoa: olen ensimmäistä päivää työttömänä. Ei ole kiire mihinkään - ainoastaan syömään.

Paljonko kello on? Kysyn huomaamattani. Aivan kuin sillä olisi jotain väliä.

Huomenaamuna taidan tanssia vähän, ennen kuin menen suihkuun. Annan tukkani kuivua vapaasti.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Hyvästit talvelle

Lumi voi odottaa, unohdin lapaseni. Pyyhin nenäni, pistän uudet saappaat jalkaan. Tunnen sydämessäni lämmön kun ajattelen talvea. Pujotan käteni isäni hansikkaaseen.

Juoksen sinne, missä hanget syvenevät. Prinsessa Ruusunen kamppaa minut kulmiaan kurtistaen. Kuulen äänen: "Sinun täytyy oppia puolustamaan itseäsi, koska en tule olemaan täällä aina."

Hän kysyy: Koska aiot oppia päättäväiseksi? Milloin rakastat itseäsi yhtä paljon kuin minä rakastan sinua? Asiat tulevat muuttumaan liian nopeasti. Valkeat hevoset ovat jo nukkumassa. Haluan sinut aina lähelleni. Sanot, asiat tulevat muuttumaan.

Pojat huomataan kevään tullen. Kukat kilpailevat valosta. Vuodet vierivät ja yhä minä odotan; lakastun tähän missä lumiukko seisoi.

Kerro kerro kuvastin missä on kristallipalatsi. Näen vain itseni luistelemassa oman totuuteni ympäri, mutta isä tiedän että jää pettää pian.

Hiukset harmaantuvat ja tuli palaa. Niin monta unelmaa hyllyllä. Sinä sanoit aina että minä halusin että olisit ylpeä minusta. Niin minä olisin halunnut.

Hän kysyy: Koska aiot oppia päättäväiseksi? Milloin rakastat itseäsi yhtä paljon kuin minä rakastan sinua? Asiat tulevat muuttumaan liian nopeasti. Valkeat hevoset ovat jo menneet. Haluan sinut aina lähelleni.

Sanot, asiat tulevat muuttumaan kultaseni.

Tori Amos - Winter (vapaasti suomentaen)