Ihastuin.
Nuorempaan mieheen toiselta paikkakunnalta.
Nuoren runoilijan bändikaverin kaveriin.
Muutaman promillen humalassa, terassilla, tupakkapaikalla käydyssä keskustelussa rumpali oli Batman, se Robin ja minä nahka-asuinen Lepakkonainen, jonka perse kiiltää yössä.
Siitä huolimatta, tai sen vuoksi, lähti silti mukaan.
Otti syliin.
Päästi sydämeen.
maanantai 27. helmikuuta 2012
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
Hukassa
En minä
vaan kameran akun laturi.
Olen kaivanut kaikki laatikot ja lipastot läpi kolmeen kertaan.
Ei missään.
Etsiminen on kuitenkin rauhoittanut levotonta sielua.
vaan kameran akun laturi.
Olen kaivanut kaikki laatikot ja lipastot läpi kolmeen kertaan.
Ei missään.
Etsiminen on kuitenkin rauhoittanut levotonta sielua.
keskiviikko 15. helmikuuta 2012
Kaksoset
Mummon kaksoissisko meni, nukkuu ikiunta.
Kaukana, tuhansien kilometrien päässä, minun mummoni vielä sinnittelee.
Kaukana, tuhansien kilometrien päässä, minun mummoni vielä sinnittelee.
Terveisiä pääkaupunkiseudulta. Lauttasaaressa räjäytellään metrolle tietä, rusakko juoksee kadun yli. Hakaniemessä kahvikupin kilistely taukoaa, kun kerjäläinen huomaa kännykkänsä soivan. Keski-ikäinen nainen suivaantuu, koska ei saa viedä ketsuppi- ja sinappipulloja koneeseen käsimatkatavaroissa. Lentokoneen laskeutuessa myräkkä hyppyyttää peltipurkkia ilmassa. Oulussa tulee.
tiistai 7. helmikuuta 2012
tiistaista
Viikonpäivät ovat menettäneet merkityksensä.
Torstaina voi nyrjäyttää nilkkansa tanssilattialla,
perjantaina aikaisin yöpuulle ja
lauantai tuntuu sunnuntailta.
Maanantaissa omituinen viehätys.
Tiistait kuitenkin pysyvät.
Torstaina voi nyrjäyttää nilkkansa tanssilattialla,
perjantaina aikaisin yöpuulle ja
lauantai tuntuu sunnuntailta.
Maanantaissa omituinen viehätys.
Tiistait kuitenkin pysyvät.
sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)