Kuusi

Kas kuusen latvassa oksien alla 
on pesä pienoinen oravalla; 
sen poikaset siinä ne leikkiä lyö 
ja pikku hampahin siementä syö.

Pienenä oravan pesä -laulu rauhoitti minua.
Voiko olla mitään suloisempaa kuin joku, joka pikku hampahin siementä syö?

Pihassani kasvaa kaksi kuusta. Rungot nojaavat toisiinsa mutta erkanevat mitä pidemmälle kuuset kasvavat. Äsken tuli omituinen tuulenpuuska. Miten kahden kuusen välistä puhaltava vinkka saa aikaan tuollaisen äänen?

Eivät kai oravat oikeasti tee pesää kuusen latvaan. 
Tuollainen tuulihan pudottaa pesän.
Pikku hammas katkeaa.

Yritin etsiä tähän netistä islanninkielistä käännöstä sanalle toive

Haluaisin kylpeä kuumassa lähteessä ja silittää lampaan karheaa turkkia. Kulkea ulkoiluun tarkoitetuissa oikeaoppisissa vaatteissa, kerroksittain puettuna, vaelluskengät (en tosin omista sellaisia) jalassa. Haluaisin tanssia aamuyöhön Reykjavikin kaduilla tai salakapakoissa - ja muuta itsestäänselvää ja kornia. Teinityttöjen ajatuksia. Mutta haluaisin silti. Olen halunnut siitä lähtien, kun aloin kuunnella Björkiä, Sigur Rósia ja Múmia.

Minulla on ilmeisesti yksi Islannissa asuva lukija.
Kuka olet?
Kutsu minut kylään.

avovaimo

Viime vuonna pääsiäinen oli myöhemmin.

Istuin kolmikerroksisen rivitalon terassilla auringonpaisteessa; t-paidassa, ja ihailin neliönmuotoisesta aukosta kasvavaa omenapuuta. Se oli teidän yhteinen kotinne, pian myytävänä rakkautemme tieltä. Sen talon vierashuoneessa, puolileveässä sängyssä kerroit minulle salaisuuden, ja vannotit, että en saisi kertoa sitä koskaan eteenpäin.

Kerroin salaisuutesi myöhemmin kaikille, koska sinä petit minut pahemmin kuin kukaan koskaan.

Tänäkin pääsiäisenä paistoi aurinko mutta kevät ei ota kunnolla tullakseen. Räntää sataa vaakatasossa ja olen yksin. Arkipäivisin yksin, työminä. Väsynyt ja saamaton.

Kahden viikon päästä juhlitaan syntymäpäivää, ja räntäsade muistuttaa 16-vuotispäivästäni. Silloinkin satoi suuria märkiä hiutaleita, jotka eivät jääneet näkyviin asfaltin pinnalle. Poljin kaupunkiin, ja sillalla tuuli enemmän. Harmaat lapaset vettyivät läpimäriksi, välillä otin siideripullosta huikkaa ja mietin, että nyt olen suojaikärajan toisella puolella. Aikuisten puolella.

Kahden viikon päästä olen avovaimo. Niin sitä vaan näköjään pääsee elämässä eteenpäin. Pääsee taas aikuisten puolelle.

Run elefanttinainen run

Minä olen sellainen kiukkupussi, että kun kiukku nousee, sitä on vaikea taltuttaa. Jos suutun jollekulle, lepyn helposti - yleinen kiukku on eri asia. Pienikin vastoinkäyminen ruokkii jo alkanutta hampaiden kiristelyä ja tuntuu, että mikään ei auta. Kiukkupäissäni sulkeudun mieluiten yksityiseen tilaan ja pihisen, koska tiedän, että kiukusta saa osansa myös viaton sivustakatsoja.

Tänään oli taas sellainen päivä. Kiukkuinen. Kiukun syy on toissijainen mutta olisin halunnut heittää jokaikisen tielleni osuneen lasiastian seinään.

Vähän aikaa puhistuani laitoin musiikin soimaan. Yritin tanssia. Tanssi ei ole kiukkupussien hommaa. Tuntui, että pitää päästä liikkeelle. Otin pari juoksuaskelta. Kohta juoksinkin ympäri 53 neliöistä asuntoani. Juoksin 15 minuuttia. Olisin jatkanut juoksua ulkona, jos kaapista olisi löytynyt edes jotain tähän vuodenaikaan sopivia juoksuvaatteita muistuttavia vaatekappaleita. Farkuissa/toppahousuissa/pappahousuissa ja villakangas-/toppa-/nahkatakissa on luultavasti epämukava juosta.

Kelvolliset lenkkarit omistan jo mutta huomenna marssin urheiluvaatekauppaan ja ostan aikuisikäni ensimmäisen tuulipuvun.

Tervetuloa seesteisyys, hei hei kiukkupussi.

Enää ei hävetä.
Sunnuntaijameissa joku raiskasi Radioheadin Creepin
paljon pahemmin kuin minä
pari kuukautta sitten.

Killer käsikirja

Viikonloppuna Laura Palmerin salainen päiväkirja muuttui Laura Palmerin käsikirjaksi. Kaveri aikoi laittaa bändin nimeksi Killer Bob. Voi miksi en ole koskaan uskaltanut katsoa Twin Peaksia loppuun. Voisiko se olla kesäprojekti?

Sitten kun olen avovaimo, enkä pelkää.

Tänään olen tehnyt kesää. Siis kuopsuttanut kengällä työpaikan tupakkapaikan lumikinosta, ja levittänyt sitä ohuemmaksi ja laajemmaksi kerrokseksi.

Olen hymyillyt. Keltatakkiselle naiselle, joka ulkoilutti neljän töppöjalkakoiran laumaa. Olen nauranut, tuon tuostakin, yllättäen. Facebookissa nähtyä raamatullista kuvaa, jossa enkeli syöttää kissalle hampurilaista. Studion juontovihkoa, johon tuottaja oli omalla juontovuorollaan kirjoittanut "ihan hanurista koko iltapäivä!".

Ei saisi nauraa itsekseen
ainakaan ääneen.
Pitävät kuulemma hulluna.