tiistai 30. maaliskuuta 2010

Kevättyttö

Päivällä aurinko sulattaa kymmenen sentin paksuisen lumikerroksen sohjoksi, johon pyöränrengas humpsahtaa kurvissa. Rekka-auto loiskauttaa rapavedet jalankulkijan päälle suojatien kohdalla. Jalankulkija näyttää kansainvälistä sormimerkkiä ja pyyhkii enimmät kurat yltään.

Yöllä rapa ja loska jäätyvät hengenvaarallisiksi uriksi tien pintaan. Hiekoitusauto on harvinainen vieras. Pyöräilijä joutuu taluttamaan menopeliään.

Tätä on odotettu. Joudun silti hampaitani kiristellen toisteleman ääneen mantraa: "Minä rakastan kevättä."

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Oh'jaaja

Olen harrastanut teatteria kymmenvuotiaasta asti. Se tekee yhteensä kohta 18 vuotta. Ja se on aika kauan. Aloitin harrastukseni virallisesti Tornion kansalaisopiston lasten teatteriryhmässä. Esitin ullakkotonttua näytelmässä nimeltä "Olipa kerran... olipa kerran".

Sitä ennen olin tosin esittänyt toisella luokalla joulujuhlassa kissaa näytelmässä "Hiiri kissalle räätälinä".

Kun kansalaisopiston teatteriryhmässä 14-vuotiaina selviydyimme kunnialla William Shakespearen Macbethistä, ohjaajamme ylensi meidät nuorisoteatteriksi. Silloin oli rinta rottingilla.

Täysi-iän kynnyksellä me seitsemän nuorta naista Nuorisoteatteri Hurmiosta käsikirjoitimme itse - tosin ohjaajamme avustuksella - näytelmän nimeltä "ÄS". Tarina koottiin Federico Garcia Lorcan runojen pohjalta ja se sisälsi hyvin vähän puhetta. Esiinnyimme Euroopan naisteatterifestivaalilla Torniossa vuonna 2001. Saimme kunniamaininnan.

"You grazy girls!" Huudahti eräs islantilainen näyttelijätär ihastuksesta nähtyään esityksemme.

"Puolen tunnin mittainen esitys on tulkinnaltaan tinkimätön ja tuo Lorcan maailman katsojan silmien eteen...
Esitys kantaa alusta loppuun eikä muutamasta seesteisemmästä pysähdyksestä huolimatta jää roikkumaan. Intensiivinen ja hallittu kokonaisuus...
Teatteriryhmä Hurmio on onnistunut ainutlaatuisella tavalla. Harrastajien taso ylitti kokonaisuudessaan hyvin ammattilaistason. Ässälle soisi kulttuurivientiä vielä moniin paikkoihin. Torniolaiset saavat syystä olla ylpeitä ja tyytyväisiä Hurmion esityksestä naisteatterifestivaalitarjonnassa."


(Katkelmia EJ Postin arviosta, Pohjolan Sanomat 9.6.2001)

En ollut koskaan aiemmin ollut mistään niin ylpeä kuin tuosta hienosta näytelmästä. Enkä varmaan ole ollut mistään muusta niin ylpeä vielä tähänkään päivään asti.

Muutettuani Ouluun, muuttui teatterielämä ja sen kokeminen. Liityin Oulun ylioppilasteatteriin syksyllä 2003 ja teatterin tekeminen muuttui ammattimaisemmaksi. Kerran/pari viikossa harjoituksissa käyminen vaihtui neljiin treeneihin viikossa. Tosin projektit kestivätkin vain muutamia kuukausia.

Oikeastaan valehtelin tuossa tekstin alussa. En ole harrastanut teatteria yhtäjaksoisesti kahdeksaatoista vuotta. Sain tarpeekseni Oulun ylioppilasteatterista jo seuraavana vuonna. Ihmiset vaikuttivat mielestäni kylmiltä, enkä oikein saanut keneenkään yhteyttä. Produktioihin pääsi mukaan ainoastaan jos tunsi ohjaajan. Näytelmien roolitukset jaettiin pöydän alta. Kolmeen vuoteen en sylkäissytkään Nuoriso- ja kulttuurikeskuksen suuntaan.

Kuitenkin kaipasin teatteria valtavasti.

Päätin antaa ylioppilasteatterille toisen mahdollisuuden ja ironista kyllä: pääsin mukaan kahteen produktioon, joiden ohjaajat tunsin entuudestaan.

"Haapajärvi" oli oikeastaan käännekohta Oulussa olemiselleni. Tutustuin ihmiseen, josta tuli yksi rakkaimmista ja tärkeimmistä ihmisistä minulle. Tasan vuosi sitten esitin Neiti Julien nimiroolin. Kokemus vetää vertoja "ÄS":lle.

Kiitos Marika.

Tänä keväänä turhauduin taas. Halusin palavasti lavalle, mutta niin halusivat ne kaikki muutkin neljäkymmentä "Liisa ihmemaassa" -castingtilaisuudessa. Lienee tarpeetonta sanoa että roolit menivät suurilta osin ohjaajan kavereille.

Niinpä päätin, että rupean ohjaamaan. Tosin kaikki on vasta suunnitteluasteella, ja minua pelottaa kamalasti. Osaanko minä muka ohjata?

En tiedä tuleeko koko jutusta mitään, mutta yhdestä asiasta olen varma.
Jos halukkaita näyttelijöitä riittää, aion pitää perusteellisen castingin.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Liskodisko ja kisko

Tiedän itseni lisäksi kaksi nuorta aikuista, jotka ovat saaneet purentakiskon.
Aikuisiällä.
Stressin takia.

Kasvoni vääntyvät kuulemma yöllä luonnottomaan asentoon, kun puren hampaitani niin tiukasti yhteen.

On meitä varmaan aika monta muutakin.

Pitäisikö tästä huolestua?

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Siipien räpytystahti 0 krt/h

Huomaan katsovani ihmisiä sillä silmällä. Siis että jos koneemme putoaisi autiolle saarelle. Aika vanhoja kaikki.

Eikä ketään Sawyerin näköistä.

Nainen vieressäni kutoo kaulahuivia. Saako puikot muka viedä koneeseen?

-

Yhden penkin päässä minusta istuu vanha mies. Ei pelkästään istu, vaan nukkuu. Pää pilkkii eteen ja kellahtaa vasemmalle pientä koneen ikkunaa vasten. Kuorsaa kovalla äänellä.

Minä tilaan punaviinin.

Mies havahtuu äänekkääseen korinaansa. Sanoo: "Ei ole mitään syytä pelätä. Lisää punaviiniä." Juon pienen pullon kymmeneen minuuttiin.

-

Bussissa minua vastapäätä istuu suunnilleen ikäiseni tyttö. Tytön hiukset on laitettu viimeisen päälle.

Ihoni kiiltää rasvasta. Tukka on painunut pipon alla. Sivusilmällä huomaan, että tyttö katsoo minua. Kääntää katseen kun käännän pääni.

Me maalaiset katsomme ihan avoimesti.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

You could hope for some substance as long as you like

Elämä on musiikkivideo,
kunhan korvanapeissa soi
oikea biisi.

Puoli neljältä aamulla.