Ainakin niin moneen minun pitäisi laskea,
ennen kuin kerron mitä mieltä olen.
- Nyt se ei vaan onnistu.
Olen monta kertaa naureskellut,
että tarvitsisin jonkinlaisen kiukunhallintakurssin.
En vaan voi sille mitään, että jos vääryys tulee vastaan, en pysty nielemään sitä itsekseni ja hiljaa. Tiedän kyllä, että vain typerykset jaksavat väitellä typerysten kanssa; enkä siltikään voi jättää asiaa sikseen.
Joku blogiani lukeva on saattanut huomata viimepäivien kiukunpuuskani (ei täältä vaan muista yhteyksistä). Erinäiset rekkalesbokommentit ja muut lapsellisuudet. Nämä kaikki liittyvät tuohon samaiseen asiaan, josta kerroin jo muutama postaus sitten. Minun on nyt saatava tämä paska pois päästäni, silläkin uhalla, että tämä kertomus tekee minusta vielä lapsellisemman, koska jaksan asiaa vatvoa. Kiitos.
Koko tapahtumaketju alkoi vuosi sitten, kun eräs ystäväni kuoli.
Tuon tytön kuoleman jälkeen netissä liikkui paljon paskapuhetta, jota ihan tuntemattomat kyseistä ihmistä koskaan tavanneetkaan kusipäät harjoittivat.
Huomioni kiinnittyi erääseen blogikirjoitukseen, jossa joku torniolainen teini naureskeli ystäväni kuolemalle. Hehheh, olisihan nyt hänen toivomassaan yliopistossa yksi paikka vapaana!
En voinut käsittää, miten kukaan voi kirjoittaa tuollaista kuraa omaan blogiinsa!!! Yritin pähkäillä kauan aikaa, kenen tuo kyseinen blogi oli. Kunnes viimein sain sen noin kuukausi sitten selville. Kysyin tältä ihmiseltä asiasta, ja siitähän helvetti repesi valloilleen. Tuo parikymppinen moottoriturpa avasi suunsa ja silmänsä niin ammolleen, että minäkin jäin toiseksi. En edes viitsi toistaa millaisia herjauksia sen piti vielä siinäkin vaiheessa päästää ilmoille.
Vielä nyt, reilu kuukausi tuon välikohtauksen jälkeen, olen kuullut tuntemattomilta ihmisiltä, kuinka tuo idiootti on avautunut minusta baarissa. Haukkunut minua sellaisille ihmisille, jotka eivät edes tunne minua. Voin vain kysyä, mikähän tämän taustalla on. Se, että joutui vihdoin ottamaan vastuuta sanomisistaan pisti tyttösen niin koville, että tästä se loanheitto ilmeisesti vasta alkaa?
En ymmärrä.
Olen vaan helvetin raivoissani.
tiistai 26. elokuuta 2008
keskiviikko 20. elokuuta 2008
Pimeää valoa
Silloin kun pitää taas ruveta sytyttelemään hurjasti valoja. Kun pitää ikkunaverhonsa täysin auki, eivätkä ulkoa tulevat auringonsäteet enää löydä tietänsä asuntoni pimeimpään nurkkaan. Kun keskipäivällä on hämärä.
Silloin minä alan kaivata muuta.
Joka syksy minun tekisi mieleni ottaa sakset käteen ja vain leikata. Nirhaista hiukseni korvan yläpuolelle. Värjätä ne mustiksi. Ottaa tatuointi. Maalata seinät. Siirrellä huonekaluja. Vaihtaa verhot. Muuttaa. Matkustaa. Tutustua uusiin ihmisiin. Aloittaa jotakin. Aloittaa ihan mitä tahansa.
Tällä elokuisella puoliväliviikolla minä päätin,
että nyt minua eivät barré-soinnutkaan hidasta.
Silloin minä alan kaivata muuta.
Joka syksy minun tekisi mieleni ottaa sakset käteen ja vain leikata. Nirhaista hiukseni korvan yläpuolelle. Värjätä ne mustiksi. Ottaa tatuointi. Maalata seinät. Siirrellä huonekaluja. Vaihtaa verhot. Muuttaa. Matkustaa. Tutustua uusiin ihmisiin. Aloittaa jotakin. Aloittaa ihan mitä tahansa.
Tällä elokuisella puoliväliviikolla minä päätin,
että nyt minua eivät barré-soinnutkaan hidasta.
sunnuntai 10. elokuuta 2008
Jälkiviisastelua
En ole koskaan polttanut, tai muutenkaan tuhonnut vanhoja päiväkirjojani. Syytä ehkä olisi ollut.
Haluan muistaa kaiken sitten kun olen vanha. Epätoivon ja pahan mielen, jotta ne oranssit auringonlaskut tuntuisivat merkityksellisimmiltä sitten kun niitä näkyy. Ja haluan muistaa nimenomaan ne.
En kuitenkaan tiedä, onko blogi oikea paikka kertoa niistä.
Muistan pari vuotta sitten, kun blogivillitys alkoi. Hämmästelin ääneen sitä, että joku kertoo julkisesti omasta elämästään - ja että jotakuta vielä kiinnostaa lukea sellaista. Pidin koko touhua harvinaisen typeränä; kunnes lähdin Hollannin seikkailulleni. Tarvitsin kanavan, jonka kautta kertoa rakkailleni mitä tapahtuu ja mitä koen vieraassa ympäristössä. Ja sitten jäin koukkuun.
Luen nykyään säännöllisesti useiden ihmisten blogeja. Ystävien, tutun tuttujen ja tuntemattomien. Huomaan samalla, kuinka paljon hallaa ihminen voi tehdä itselleen paljastaen omat ajatuksensa kenen tahansa luettaviksi. Väärinymmärryksen määrä kasvaa, koska teksti ei ikinä kerro koko totuutta. Lukija pohtii, mitä rivien välistä heijastuu. Joku saattaa luulla tunnistavansa itsensä tapahtuneesta.
Blogia kirjoittaessa on hyvä pitää mielessä, miten esimerkiksi kiukkuaan purkaa. Itsensä julkinen terapointi saattaa aiheuttaa tapahtumaketjun, joka pahoittaa usean ihmisen mielen. Koin eilen tällaisen tilanteen. Kyseessä ei ollut oma blogini, vaan erään tuntemattoman ajattelematon lausahdus, jonka perusteella olen vihannut tätä ihmistä jo vuoden päivät tietämättä kuka tekstin taakse edes kätkeytyi. Nyt tiedän.
Haluan muistaa kaiken sitten kun olen vanha. Epätoivon ja pahan mielen, jotta ne oranssit auringonlaskut tuntuisivat merkityksellisimmiltä sitten kun niitä näkyy. Ja haluan muistaa nimenomaan ne.
En kuitenkaan tiedä, onko blogi oikea paikka kertoa niistä.
Muistan pari vuotta sitten, kun blogivillitys alkoi. Hämmästelin ääneen sitä, että joku kertoo julkisesti omasta elämästään - ja että jotakuta vielä kiinnostaa lukea sellaista. Pidin koko touhua harvinaisen typeränä; kunnes lähdin Hollannin seikkailulleni. Tarvitsin kanavan, jonka kautta kertoa rakkailleni mitä tapahtuu ja mitä koen vieraassa ympäristössä. Ja sitten jäin koukkuun.
Luen nykyään säännöllisesti useiden ihmisten blogeja. Ystävien, tutun tuttujen ja tuntemattomien. Huomaan samalla, kuinka paljon hallaa ihminen voi tehdä itselleen paljastaen omat ajatuksensa kenen tahansa luettaviksi. Väärinymmärryksen määrä kasvaa, koska teksti ei ikinä kerro koko totuutta. Lukija pohtii, mitä rivien välistä heijastuu. Joku saattaa luulla tunnistavansa itsensä tapahtuneesta.
Blogia kirjoittaessa on hyvä pitää mielessä, miten esimerkiksi kiukkuaan purkaa. Itsensä julkinen terapointi saattaa aiheuttaa tapahtumaketjun, joka pahoittaa usean ihmisen mielen. Koin eilen tällaisen tilanteen. Kyseessä ei ollut oma blogini, vaan erään tuntemattoman ajattelematon lausahdus, jonka perusteella olen vihannut tätä ihmistä jo vuoden päivät tietämättä kuka tekstin taakse edes kätkeytyi. Nyt tiedän.
sunnuntai 3. elokuuta 2008
Sen yhden kappaleen nimi jota lauloin valmistujaisissa. Olen omistanut sen jo monelle.
Kun nouset aamulla vuoteesta,
laita hiuksesi poninhännälle.
Pue päälle se bändipaita.
Mutta kun poistut huoneestasi,
älä lähesty minua.
Älä ainakaan sano mitään.
En halua kuulla, kuinka ajattelit jo vuosi sitten:
"Onpa kaunis tyttö".
Älä kommentoi musiikkimakuani vaatteideni (tai rintamerkkieni) perusteella.
Auta armias, jos satut pitämään samoista bändeistä.
Älä anna silmiesi porautua.
Älä kerro minulle nykyisestä tilanteestasi mitään.
En halua kuulla.
Olisi varmaan parasta,
että pysyt mahdollisimman kaukana minusta.
Ei ensimmäinen eikä varmaankaan viimeinen kerta.
laita hiuksesi poninhännälle.
Pue päälle se bändipaita.
Mutta kun poistut huoneestasi,
älä lähesty minua.
Älä ainakaan sano mitään.
En halua kuulla, kuinka ajattelit jo vuosi sitten:
"Onpa kaunis tyttö".
Älä kommentoi musiikkimakuani vaatteideni (tai rintamerkkieni) perusteella.
Auta armias, jos satut pitämään samoista bändeistä.
Älä anna silmiesi porautua.
Älä kerro minulle nykyisestä tilanteestasi mitään.
En halua kuulla.
Olisi varmaan parasta,
että pysyt mahdollisimman kaukana minusta.
Ei ensimmäinen eikä varmaankaan viimeinen kerta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)