maanantai 23. elokuuta 2010

Egyptissä palvotulle jumalalle

Ystävä lähti. Ei jättänyt kokonaan mutta muutti. Muutti sinne missä kaksi kesää sitten katsoin pohjoiseen lähteviä junia parvekkeelta. Junat kulkivat hiljaa klonksuttaen tupakansavun lävitse.

Eihän tässä näin pitänyt käydä. Kun ollaan jo aikuisia, ja pitäisi asettua. Että toiset lähtevät. Muuttavat. Kehtaavatkin. Jättävät itkemään.

Toppahousutyttö kahistelee lumisella talvitiellä hiljaisemmin.

maanantai 16. elokuuta 2010

Tahdon asia

Sairas sinä. Minä sairastuin myös.
Kannattelimme kauan epätasapainoa molemmin käsin. Puin kukkamekon ja valkoiset helmet. Valokynä peitti mustat silmänaluset ja aurinkopuuteriyliannostus antoi kasvoille pirteän hehkun.

Helpottaakseni. Ryhdistäytyäkseni. Uskotellakseni.

Nyt tohdin jo pukeutua taas kokomustaan. Hengitystä ei tarvitse enää pidättää.