Se tulee joka viikko yhä aikaisemmin. Pari viikkoa sitten jaksoin vielä torstaihin, nyt on vasta tiistai. Sisuskaluja myllää levottomuus. Täydellisen huoleton levottomuus. Se repii minua moneen suuntaan heti viikonlopun jälkeen.
En ole varma alkoiko se siitä sunnuntaista nuoren runoilijan kanssa. Päiväkännit. Omituiset keskustelut. Outouden viehätys. Tuhkakuppi ikkunalaudalla. Syksyn paras sunnuntai. Putosin jotenkin ajassa monta vuotta taaksepäin. Ihan kuin olisin ollut taas vaihto-opiskelijana Hollannissa; puhalsin savut pienestä ikkunaluukusta ulos. Sillä, että seuraavana aamuna oli töitä, ei ollut mitään väliä. Vastuu pakeni joka puhalluksella ulos minusta savun mukana yöilmaan.
Vielä keväällä kaikki oli niin levollista ja varmaa. Tunnustelin peukalolla vasemman käden nimetöntä ja selailin kultasepänliikkeiden sormusmallistoja. Olin menossa naimisiin
- omassa päässäni.
Selailin netistä myös kiinalaista morsiuspukuvalikoimaa. Kuinka typerä voi ihminen olla?
Sydän ei ole enää painava kivi. Koko keho on kevyt ja sen takia levoton. En edes haluaisi olla menossa naimisiin. Haluaisin olla 23-vuotias vaihto-opiskelija ikkunalauta täynnä tupakan tuhkaa. Haluaisin, että joku komea mies, jonka olemassaolosta en edes välttämättä tiedä, pyytäisi minua yllättäen treffeille. En halua olla tilivelvollinen kenellekään, en pestä kenenkään muun pyykkejä tai huolehtia yhteisestä taloudesta.
Yhden yllättävän kutsun olen tosin jo saanutkin. Kolmen viikon päästä voin muutaman päivän ajan kuvitella eläväni vaihto-opiskelijan huoletonta arkea - Hollannissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti