Syksy saa. Minä en.

Minua rupesi jo naurattamaan. Vaikka ensin oli kauhean synkkää ja melodramaattista. Ensin oli ajatuksia siitä, että auto tulee kohti. Aina vasemmalta puolelta, kun ajan lujaa. Osaan kuvitella miltä tuntuu kun pää osuu asfalttiin. Leukaluu murskaantuu. Sitten ei ainakaan tarvitsisi miettiä hampaita. Ihan samalla tavalla kuin osaan kuvitella tarkasti, miltä tuntuu jos joku leikkaa saksilla nännin irti. Ja nyt ajattelen kuinka onnekas syksy on. Ja kuinka moni muu meistä ei ole.