Näin muutama viikko sitten keskeneräisen oravan. Enkä tarkoita keskeneräisellä orava-vauvaa tai mitenkään epämuodostunutta yksilöä.
Kyseisen oravan talvipuku ei vain ollut vielä valmis.
Oravan keskiruumis oli harmaa, pää ja häntä ruskeat. Se oli vasta alkanut pukeutua. Niin kuin me ihmisetkin. Ensin heitetään takki päälle, ja sen jälkeen vasta lapaset ja pipo.
Eläimet, jotka eivät talvehdi horroksessa, tarvitsevat sen ekstraturkin - tietysti. Talviturkki onkin sekä tiheämpi, että pidempi kuin kesäkarva. Suojaväristä puhumattakaan. Talvipuvun kasvattaminen vie eläimiltä paljon energiaa ja aikaa. Mutta mistä hemmetistä kurret ja muut tietävät koska laittaa talvipalttoo päälleen?
Talvi tulee joka vuosi ihan miten sattuu. Nytkin jo tuntui talvelta kauan aikaa sitten, kunnes vesisade tuli ja tuhosi lastenmielisten riemun.
Onhan meillä ihmisillä helppoa. Jos lämpömittari näyttää plussaa, laitetaan päälle kevyempi takki. Pakkasella puetaan lisää lämpöä. Lapaset ja pipon voi pukea tarvittaessa.
Mutta miten ne oravat?
Niillä on vain yksi vaatteidenvaihtomahdollisuus talven tullessa.
Ehkä se kyseinen kurre ei ollutkaan keskeneräinen.
Se saattoi olla ilmastonmuutos-orava.
Vähän siltä väliltä.
maanantai 8. joulukuuta 2008
keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Now inside and outside are matching
Sana marras tulee latinan sanasta mors, joka tarkoittaa kuolemaa.
Sinun jäljiltäsi kylpyhuoneen vesi oli aina jääkylmää.
Sitten tuli talvi.
Ulkona oli muutama päivä sitten niin liukasta, että kaikki tarvitsisivat nyt jonkun, jonka kädestä pitää lujasti kiinni.
Pari päivää sitten vesihanan lämpötila muuttui taas vakioksi.
Ei ole kättä, josta ottaa tukea.
Wikipedia tietää myös, että erityisen suuri kalansaalis on voinut olla marras, kuoleman ennusmerkki. Eräässä uskomuksessa marras on jättiläiskala, kalojen kuningas. Martaan saaneelle kalastajalle saalis on kuitenkin ennustanut kuolemaa.
Kannattaako niitä suuria kalansaaliita yrittää pyydystääkään,
jos sen jälkeen seuraa kuolema?
Sinun jäljiltäsi kylpyhuoneen vesi oli aina jääkylmää.
Sitten tuli talvi.
Ulkona oli muutama päivä sitten niin liukasta, että kaikki tarvitsisivat nyt jonkun, jonka kädestä pitää lujasti kiinni.
Pari päivää sitten vesihanan lämpötila muuttui taas vakioksi.
Ei ole kättä, josta ottaa tukea.
Wikipedia tietää myös, että erityisen suuri kalansaalis on voinut olla marras, kuoleman ennusmerkki. Eräässä uskomuksessa marras on jättiläiskala, kalojen kuningas. Martaan saaneelle kalastajalle saalis on kuitenkin ennustanut kuolemaa.
Kannattaako niitä suuria kalansaaliita yrittää pyydystääkään,
jos sen jälkeen seuraa kuolema?
torstai 23. lokakuuta 2008
Suuhygieniavälineiden perheenlisäys
Minulla on taas kaksi hammasharjaa.
Joista toinen vain on kotona.
Kylään sain sellaisen vihreän.
Se on viihtynyt täällä jo viikon.
Piti ihan pysähtyä ajattelemaan.
Ensimmäiset nuotit syyllistävät minua olemassaolollaan lankamatolla. Kitara pilkottaa puoliksi kotelostaan. Sininen plektra herjaa pöydällä. Kyllä. Olen jättänyt treenaamisen vähälle. Pikkuhiljaa niihin barré-sointuihin.
Lähden huomenna töiden jälkeen pohjoiseen.
Rapsuttamaan meidän hauvaa.
Joista toinen vain on kotona.
Kylään sain sellaisen vihreän.
Se on viihtynyt täällä jo viikon.
Piti ihan pysähtyä ajattelemaan.
Ensimmäiset nuotit syyllistävät minua olemassaolollaan lankamatolla. Kitara pilkottaa puoliksi kotelostaan. Sininen plektra herjaa pöydällä. Kyllä. Olen jättänyt treenaamisen vähälle. Pikkuhiljaa niihin barré-sointuihin.
Lähden huomenna töiden jälkeen pohjoiseen.
Rapsuttamaan meidän hauvaa.
lauantai 18. lokakuuta 2008
Käytännöllisyys ennen kaikkea
Radiojuontajan työssä tiedän,
onko yöksi luvattu pakkasta.
Osaan valita oikeanlaiset vaatteet ylleni.
onko yöksi luvattu pakkasta.
Osaan valita oikeanlaiset vaatteet ylleni.
torstai 2. lokakuuta 2008
Vaiston varassa
Osa puista jo kaljuja.
Edessä kaksi kolmasosaa syksyä.
Henkisesti aloitin valmistautumiseni tähän
jo heinäkuun lopulla,
nyt se on,
mutta ei tunnu siltä.
En ole tuntenut itseäni pitkään aikaan näin levolliseksi ja levottomaksi yhtä aikaa. Tänään on tuntunut siltä, että kaikki soljuu eteenpäin niin kivuttomasti kuin vain voi. Esteet 1 ja 2 hävinneet.
Mietin työpaikan pihalla seistessäni,
että koska olen viimeksi vaihtanut keittiön hehkulampun.
Kun tulin kotiin,
ja laitoin valot päälle
lamppu pamahti pimeäksi.
Edessä kaksi kolmasosaa syksyä.
Henkisesti aloitin valmistautumiseni tähän
jo heinäkuun lopulla,
nyt se on,
mutta ei tunnu siltä.
En ole tuntenut itseäni pitkään aikaan näin levolliseksi ja levottomaksi yhtä aikaa. Tänään on tuntunut siltä, että kaikki soljuu eteenpäin niin kivuttomasti kuin vain voi. Esteet 1 ja 2 hävinneet.
Mietin työpaikan pihalla seistessäni,
että koska olen viimeksi vaihtanut keittiön hehkulampun.
Kun tulin kotiin,
ja laitoin valot päälle
lamppu pamahti pimeäksi.
lauantai 13. syyskuuta 2008
aika olla niin pieni
minun pitäisi nukkua.
kaksi oikeaa viikkoa töitä takana.
edessä vuoden loppuun saakka.
pitäisi olla onnellinen.
jotenkin tuntuu siltä,
että se toinen vaihtoehto
olisi ollut parempi.
lotta sanoi:
"jos sinusta tuntuu vielä kahden vuoden päästä samalta, sitten lähdet."
tuntuu jo nyt.
pyöräilin kotiin.
korvalapuilla.
tietyt laulut saavat minut aina itkemään.
aivan sama missä tilanteessa olen.
kaivoin esille hollantialbumin.
istuin lattialla ainakin puoli tuntia.
katsoin taaksepäin mennyttä elämää.
kaikkia "huippuhetkiä".
piirsin kädellä ilmaan viivoja tapahtumien välille.
tuntuuko kenestäkään muusta koskaan siltä,
että vaikka tietää eläneensä tietyt hetket,
tietyn ajan
tiettyjen ihmisten keskellä,
sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan?
tuntuuko kenestäkään muusta kovin usein siltä,
että tämä olisi voinut mennä jotenkin toisin?
kaksi oikeaa viikkoa töitä takana.
edessä vuoden loppuun saakka.
pitäisi olla onnellinen.
jotenkin tuntuu siltä,
että se toinen vaihtoehto
olisi ollut parempi.
lotta sanoi:
"jos sinusta tuntuu vielä kahden vuoden päästä samalta, sitten lähdet."
tuntuu jo nyt.
pyöräilin kotiin.
korvalapuilla.
tietyt laulut saavat minut aina itkemään.
aivan sama missä tilanteessa olen.
kaivoin esille hollantialbumin.
istuin lattialla ainakin puoli tuntia.
katsoin taaksepäin mennyttä elämää.
kaikkia "huippuhetkiä".
piirsin kädellä ilmaan viivoja tapahtumien välille.
tuntuuko kenestäkään muusta koskaan siltä,
että vaikka tietää eläneensä tietyt hetket,
tietyn ajan
tiettyjen ihmisten keskellä,
sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan?
tuntuuko kenestäkään muusta kovin usein siltä,
että tämä olisi voinut mennä jotenkin toisin?
tiistai 26. elokuuta 2008
Yksi. kaksi. kolme. neljä. viisi. kuusi. seitsemän. kahdeksan. yhdeksän. kymmenen.
Ainakin niin moneen minun pitäisi laskea,
ennen kuin kerron mitä mieltä olen.
- Nyt se ei vaan onnistu.
Olen monta kertaa naureskellut,
että tarvitsisin jonkinlaisen kiukunhallintakurssin.
En vaan voi sille mitään, että jos vääryys tulee vastaan, en pysty nielemään sitä itsekseni ja hiljaa. Tiedän kyllä, että vain typerykset jaksavat väitellä typerysten kanssa; enkä siltikään voi jättää asiaa sikseen.
Joku blogiani lukeva on saattanut huomata viimepäivien kiukunpuuskani (ei täältä vaan muista yhteyksistä). Erinäiset rekkalesbokommentit ja muut lapsellisuudet. Nämä kaikki liittyvät tuohon samaiseen asiaan, josta kerroin jo muutama postaus sitten. Minun on nyt saatava tämä paska pois päästäni, silläkin uhalla, että tämä kertomus tekee minusta vielä lapsellisemman, koska jaksan asiaa vatvoa. Kiitos.
Koko tapahtumaketju alkoi vuosi sitten, kun eräs ystäväni kuoli.
Tuon tytön kuoleman jälkeen netissä liikkui paljon paskapuhetta, jota ihan tuntemattomat kyseistä ihmistä koskaan tavanneetkaan kusipäät harjoittivat.
Huomioni kiinnittyi erääseen blogikirjoitukseen, jossa joku torniolainen teini naureskeli ystäväni kuolemalle. Hehheh, olisihan nyt hänen toivomassaan yliopistossa yksi paikka vapaana!
En voinut käsittää, miten kukaan voi kirjoittaa tuollaista kuraa omaan blogiinsa!!! Yritin pähkäillä kauan aikaa, kenen tuo kyseinen blogi oli. Kunnes viimein sain sen noin kuukausi sitten selville. Kysyin tältä ihmiseltä asiasta, ja siitähän helvetti repesi valloilleen. Tuo parikymppinen moottoriturpa avasi suunsa ja silmänsä niin ammolleen, että minäkin jäin toiseksi. En edes viitsi toistaa millaisia herjauksia sen piti vielä siinäkin vaiheessa päästää ilmoille.
Vielä nyt, reilu kuukausi tuon välikohtauksen jälkeen, olen kuullut tuntemattomilta ihmisiltä, kuinka tuo idiootti on avautunut minusta baarissa. Haukkunut minua sellaisille ihmisille, jotka eivät edes tunne minua. Voin vain kysyä, mikähän tämän taustalla on. Se, että joutui vihdoin ottamaan vastuuta sanomisistaan pisti tyttösen niin koville, että tästä se loanheitto ilmeisesti vasta alkaa?
En ymmärrä.
Olen vaan helvetin raivoissani.
ennen kuin kerron mitä mieltä olen.
- Nyt se ei vaan onnistu.
Olen monta kertaa naureskellut,
että tarvitsisin jonkinlaisen kiukunhallintakurssin.
En vaan voi sille mitään, että jos vääryys tulee vastaan, en pysty nielemään sitä itsekseni ja hiljaa. Tiedän kyllä, että vain typerykset jaksavat väitellä typerysten kanssa; enkä siltikään voi jättää asiaa sikseen.
Joku blogiani lukeva on saattanut huomata viimepäivien kiukunpuuskani (ei täältä vaan muista yhteyksistä). Erinäiset rekkalesbokommentit ja muut lapsellisuudet. Nämä kaikki liittyvät tuohon samaiseen asiaan, josta kerroin jo muutama postaus sitten. Minun on nyt saatava tämä paska pois päästäni, silläkin uhalla, että tämä kertomus tekee minusta vielä lapsellisemman, koska jaksan asiaa vatvoa. Kiitos.
Koko tapahtumaketju alkoi vuosi sitten, kun eräs ystäväni kuoli.
Tuon tytön kuoleman jälkeen netissä liikkui paljon paskapuhetta, jota ihan tuntemattomat kyseistä ihmistä koskaan tavanneetkaan kusipäät harjoittivat.
Huomioni kiinnittyi erääseen blogikirjoitukseen, jossa joku torniolainen teini naureskeli ystäväni kuolemalle. Hehheh, olisihan nyt hänen toivomassaan yliopistossa yksi paikka vapaana!
En voinut käsittää, miten kukaan voi kirjoittaa tuollaista kuraa omaan blogiinsa!!! Yritin pähkäillä kauan aikaa, kenen tuo kyseinen blogi oli. Kunnes viimein sain sen noin kuukausi sitten selville. Kysyin tältä ihmiseltä asiasta, ja siitähän helvetti repesi valloilleen. Tuo parikymppinen moottoriturpa avasi suunsa ja silmänsä niin ammolleen, että minäkin jäin toiseksi. En edes viitsi toistaa millaisia herjauksia sen piti vielä siinäkin vaiheessa päästää ilmoille.
Vielä nyt, reilu kuukausi tuon välikohtauksen jälkeen, olen kuullut tuntemattomilta ihmisiltä, kuinka tuo idiootti on avautunut minusta baarissa. Haukkunut minua sellaisille ihmisille, jotka eivät edes tunne minua. Voin vain kysyä, mikähän tämän taustalla on. Se, että joutui vihdoin ottamaan vastuuta sanomisistaan pisti tyttösen niin koville, että tästä se loanheitto ilmeisesti vasta alkaa?
En ymmärrä.
Olen vaan helvetin raivoissani.
keskiviikko 20. elokuuta 2008
Pimeää valoa
Silloin kun pitää taas ruveta sytyttelemään hurjasti valoja. Kun pitää ikkunaverhonsa täysin auki, eivätkä ulkoa tulevat auringonsäteet enää löydä tietänsä asuntoni pimeimpään nurkkaan. Kun keskipäivällä on hämärä.
Silloin minä alan kaivata muuta.
Joka syksy minun tekisi mieleni ottaa sakset käteen ja vain leikata. Nirhaista hiukseni korvan yläpuolelle. Värjätä ne mustiksi. Ottaa tatuointi. Maalata seinät. Siirrellä huonekaluja. Vaihtaa verhot. Muuttaa. Matkustaa. Tutustua uusiin ihmisiin. Aloittaa jotakin. Aloittaa ihan mitä tahansa.
Tällä elokuisella puoliväliviikolla minä päätin,
että nyt minua eivät barré-soinnutkaan hidasta.
Silloin minä alan kaivata muuta.
Joka syksy minun tekisi mieleni ottaa sakset käteen ja vain leikata. Nirhaista hiukseni korvan yläpuolelle. Värjätä ne mustiksi. Ottaa tatuointi. Maalata seinät. Siirrellä huonekaluja. Vaihtaa verhot. Muuttaa. Matkustaa. Tutustua uusiin ihmisiin. Aloittaa jotakin. Aloittaa ihan mitä tahansa.
Tällä elokuisella puoliväliviikolla minä päätin,
että nyt minua eivät barré-soinnutkaan hidasta.
sunnuntai 10. elokuuta 2008
Jälkiviisastelua
En ole koskaan polttanut, tai muutenkaan tuhonnut vanhoja päiväkirjojani. Syytä ehkä olisi ollut.
Haluan muistaa kaiken sitten kun olen vanha. Epätoivon ja pahan mielen, jotta ne oranssit auringonlaskut tuntuisivat merkityksellisimmiltä sitten kun niitä näkyy. Ja haluan muistaa nimenomaan ne.
En kuitenkaan tiedä, onko blogi oikea paikka kertoa niistä.
Muistan pari vuotta sitten, kun blogivillitys alkoi. Hämmästelin ääneen sitä, että joku kertoo julkisesti omasta elämästään - ja että jotakuta vielä kiinnostaa lukea sellaista. Pidin koko touhua harvinaisen typeränä; kunnes lähdin Hollannin seikkailulleni. Tarvitsin kanavan, jonka kautta kertoa rakkailleni mitä tapahtuu ja mitä koen vieraassa ympäristössä. Ja sitten jäin koukkuun.
Luen nykyään säännöllisesti useiden ihmisten blogeja. Ystävien, tutun tuttujen ja tuntemattomien. Huomaan samalla, kuinka paljon hallaa ihminen voi tehdä itselleen paljastaen omat ajatuksensa kenen tahansa luettaviksi. Väärinymmärryksen määrä kasvaa, koska teksti ei ikinä kerro koko totuutta. Lukija pohtii, mitä rivien välistä heijastuu. Joku saattaa luulla tunnistavansa itsensä tapahtuneesta.
Blogia kirjoittaessa on hyvä pitää mielessä, miten esimerkiksi kiukkuaan purkaa. Itsensä julkinen terapointi saattaa aiheuttaa tapahtumaketjun, joka pahoittaa usean ihmisen mielen. Koin eilen tällaisen tilanteen. Kyseessä ei ollut oma blogini, vaan erään tuntemattoman ajattelematon lausahdus, jonka perusteella olen vihannut tätä ihmistä jo vuoden päivät tietämättä kuka tekstin taakse edes kätkeytyi. Nyt tiedän.
Haluan muistaa kaiken sitten kun olen vanha. Epätoivon ja pahan mielen, jotta ne oranssit auringonlaskut tuntuisivat merkityksellisimmiltä sitten kun niitä näkyy. Ja haluan muistaa nimenomaan ne.
En kuitenkaan tiedä, onko blogi oikea paikka kertoa niistä.
Muistan pari vuotta sitten, kun blogivillitys alkoi. Hämmästelin ääneen sitä, että joku kertoo julkisesti omasta elämästään - ja että jotakuta vielä kiinnostaa lukea sellaista. Pidin koko touhua harvinaisen typeränä; kunnes lähdin Hollannin seikkailulleni. Tarvitsin kanavan, jonka kautta kertoa rakkailleni mitä tapahtuu ja mitä koen vieraassa ympäristössä. Ja sitten jäin koukkuun.
Luen nykyään säännöllisesti useiden ihmisten blogeja. Ystävien, tutun tuttujen ja tuntemattomien. Huomaan samalla, kuinka paljon hallaa ihminen voi tehdä itselleen paljastaen omat ajatuksensa kenen tahansa luettaviksi. Väärinymmärryksen määrä kasvaa, koska teksti ei ikinä kerro koko totuutta. Lukija pohtii, mitä rivien välistä heijastuu. Joku saattaa luulla tunnistavansa itsensä tapahtuneesta.
Blogia kirjoittaessa on hyvä pitää mielessä, miten esimerkiksi kiukkuaan purkaa. Itsensä julkinen terapointi saattaa aiheuttaa tapahtumaketjun, joka pahoittaa usean ihmisen mielen. Koin eilen tällaisen tilanteen. Kyseessä ei ollut oma blogini, vaan erään tuntemattoman ajattelematon lausahdus, jonka perusteella olen vihannut tätä ihmistä jo vuoden päivät tietämättä kuka tekstin taakse edes kätkeytyi. Nyt tiedän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
