Kissan maja

Kotini taloyhtiö koostuu kahdesta rakennuksesta: korkeasta ja matalammasta. Minun asuntoni on matalan rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Parvekkeelle paistaa iltapäivän aurinko. Kolmannesta kerroksesta ei näe kovin kauas, mutta havaintoja on helppo tehdä matalaltakin.

Vastapäisessä korkeassa talossa asuu mummo, joka kerää muiden roskat. Se viipottaa pihalla ja noukkii paperinpalaset, tyhjät oluttölkit ja tupakannatsat. Ihana mummo. Kunpa muutkin tekisivät samaa. Tai oikeastaan: kunpa ihmiset noukkisivat omat tupakannatsansa, oluttölkkinsä ja paperinpalasensa.

Alakerran naapurini on rakentanut kissalle majan. Asunnossa ei ole parveketta, mutta maja on tehty tuuletusikkunan ulkopuolelle. Siinä on puiset kehikot ja kanaverkko ympärillä. Kissan on varmasti mukava tarkkailla elämää, ja paistatella päivää ulkoilmassa - kanaverkon suojissa.

Ohutta nahkaa

Ajelen suihkussa säärikarvoja. Vedenpaine vaihtelee seinän takana hurisevan pesukoneen takia. Sääreen on painunut raitainen jälki sukanvarresta. Naulakossa roikkuu sinun punainen pyyhkeesi. Tai minunhan se on, mutta sinä sitä käytit.

Veden lämpötilaa saa koko ajan olla säätämässä. Sekin pesukoneen takia, arvelen. Normaalisti vesi ei kuumene näin nopeasti yhtäkkiä.

Lyhyt tukka tuntuu omituiselta pestä. Se loppuu kesken. Puristan vanhasta tottumuksesta aivan liian paljon shampoota kämmenelle.

Sanat, jotka yleisimmin esiintyvät blogissani, taitavat olla äiti, entinen poikaystävä ja tukka. Asiaan voisi olla psykiatrilla huomautettavaa. Naurattaa, koska pohjimmiltani tunnen itseni onnellisemmaksi kuin koskaan. Tänään olen kuitenkin ollut alakuloinen. Eläydyn niin voimakkaasti sinun tunteisiisi. Ohuen nahan läpi tunkeutuu helposti toisten pahoinvointi. Samalla tavalla otan vastaan kaikki itseeni kohdistuvat anonyymit loukkaukset työelämässä.

Aion kasvattaa pitkän tukan takaisin. En halua, että se loppuu pestessä kesken.

Tukka on helppo kasvattaa takaisin. Olisiko kenelläkään vinkkejä, miten nahasta saa kasvatettua paksumman?

Alkuja ja loppuja

Olen maailman paskin viherpeukalo.

Vietin viikonlopun vanhempieni luona - entisessä kodissani, koska järkeilin, että on helpompi odottaa sielunpuolikkaani palaamista kaukaisista maista turvallisessa ympäristössä. Turvallisessa seurassa. Odottaa kaiken alkamista oikeasti.

Äidin kanssa naureskeltiin, kuinka olemme molemmat melkoisia tunareita kasvien hoitamisessa.

Viisi vuotta sitten olin lähdössä vaihto-oppilaaksi Hollantiin, ja annoin kaikki henkihieverissä olevat kasvini entiselle poikaystävälleni hoitolapsiksi. Kun palasin takaisin Suomeen, kasvini kukoistivat. Jätin ne suosiolla parempiin hoiviin.

Ostin kuukausi sitten hienon pienen kasvinalun. Olen tainnut tappaa sen jo. Enkä tiedä olenko kastellut sitä liikaa vai liian vähän. Veltolta se ainakin näyttää.

Tule jo takaisin sinä sieltä kaukaa. En jaksaisi kirjoitella tällaista liirumlaarumia tänne tylsyyspäissäni.

Vieraan nimi kortissa

Monta vuotta sitten kaivoimme äidin kanssa olohuoneen kaapistosta esille vanhoja kortteja. Äiti oli säästänyt saamiaan kortteja vuosien ja vuosikymmenten takaa. Osaa korttien lähettäjistä en tuntenut, olivat äidin nuoruudenajan tuttuja. Toiset kortit olivat täynnä tuttuja allekirjoituksia. Sukulaisia enimmäkseen.

Eräässä kortissa oli äidin serkun ja tämän perheen tervehdys Ruotsista. Kortissa oli kuitenkin yksi outo nimi. Kysyin äidiltä, kuka tämä oli. Se oli jonkun entinen tyttöystävä. Typerää, mutta ajattelin vain kuinka noloa on, että tuosta ex-tyttöystävästä on muisto sukulaisille lähetetyssä kortissa. "Hei, tässä on tämä nainen, ajattelin että tämä ehkä toimisi, mutta ei toiminut."

Viime syksynä lähetin kummipojalleni kortin Rodokselta. Mietin, kehtaanko kirjoittaa siihen myös silloisen poikaystäväni nimen. Kirjoitin sen, koska kummipoikani oli hänet nähnyt. Olimme kerran käyneet yhdessä kyläilemässä.

Miettiiköhän kummipoikani isona että kukas helvetin tyyppi tämä tässä kortissa on?

Taivaalla

Lentokoneessa pelotti taas niin perkeleesti, että piti naukkailla punkkua. Molempiin suuntiin mentäessä. Taitoin kuitin puoleksi, ja kuvittelin sen vuorotellen linnuksi ja sydämeksi.

Seitsemän kitaraa

Haaveilen seitsemän kitaran kodista. Ainoastaan yksi niistä on minun. Se on vanha, ja äiti soitti sillä aikoinaan lastentarhanopettajakoulussa. Sinun soittimiesi historiaa en vielä tiedä, mutta minulla on loppuelämä aikaa oppia. Osa kitaroista on treenikämpällä - onneksi. Että ei hukuta niihin.

Kevyt pää, raskas sydän.

Koska en ole ihan lähitulevaisuudessa menossa naimisiin, leikkasin tukan lyhyeksi. Kätevästi askartelusaksilla, ystävän avittamana. Tuntuu hieman kevyemmältä taas. Tuntuu, että ainakin jokin muuttui.

En kestänyt paikoillaan olemista. Olen ollut tässä viimeiset kolme ja puoli kuukautta, kun muut ovat menneet eteenpäin.

Entinen poikaystäväni muutti yhteen uuden tyttöystävänsä kanssa. Tytön, jonka se tapasi pari viikkoa eromme jälkeen. Kaikki kävi nopeasti ja kivuttomasti. Tuli vähän surkea (ja katkerakin) olo. En ole koskaan asunut yhdessä miehen kanssa. Kukaan ei ole halunnut jakaa kotia kanssani. Ympärilläni ihmiset muuttavat yhteen muutamien kuukausien yhdessäolon jälkeen. Kai minussa on sitten jotain vikaa.

Voi sunnuntait, millaisen olon minulle aina teette.

Varaharjoja

Siitä on kaksi ja puoli vuotta, kun intoilin hammasharjojen tuplaantumisesta. Siitä kun sain kylään uuden harjan. Nyt hammasharjatelineessä on kolme harjaa.

Kaikki minulle. Yksi vanha, yksi uusi ja yksi kiskoille.

Sinä luulit, että yökisko on sellainen suuri vekotin, joka pitää köyttää hampaisiin. Minä nauroin, ja kerroin että se on sellainen hauska läpinäkyvä. Ja sitten näytin sen sinulle.

Uusi hammasharja olikin kova, vaikka siinä paketissa luki soft. Mietin harjaisinko sillä mieluummin yökiskoa, ja ostaisin hampailleni extra softin. Sitten voisin heittää ne molemmat vanhat roskiin. Sitäpaitsi minua arveluttaa, että hammasharjani olivat näkösällä tupaantulijaisten aikaan. Jos joku on vaikka vahingossa pudottanut harjan pönttöön, ja nostanut sen takaisin telineeseen.

On niitä ihmisillä kummempiakin perversioita.

Ensimmäinen nainen

Oman elämänsä Martina Aitolehti. Hyi saatana.

Pitäisi imuroida. Tupaantulijaisvieraiden jalkojen pohjassa tuli paljon roskia. Tahmeita pöydänpintoja ja ruusukimppu. En vuollut ruusujen varsiin lisää imupintaa. Kukinnot roikkuvat velttoina vasten vaaleansinistä lasia. Katkaisin yhdestä varren ja laitoin lyhyen ruusun shottilasiin.

Pitäisi imuroida. Niin. Mutta olen aina ollut huono aloittamaan vastenmielisiä asioita. Imurointia, lakanoiden vaihtoa, pölyjen pyyhkimistä. En tajua, miten jotkut ihmiset nauttivat niin paljon siivoamisesta. Kyllä minäkin nautin puhtaasta kodista. En vain siitä tekemisen aloittamisesta.

Siinä syy, miksi en myöskään kuntoile. Olen saamaton. Tarvitsisin jonkun potkimaan persauksille oikein topakasti.

Tarvitsisin sinut tänne. Makaamaan sohvalle ja tutkailemaan katon kennomaista kuviota. Imuroimaan vuoroviikoin. Vaihtamaan lakanat yhdessä. Jos olisit tässä, ei minun tarvitsisi kuntoilla.

Äiti sanoi, älä rupea toiseksi naiseksi.

En minä rupea. Minä olen ensimmäinen. Sinä vain vietät yösi sen toisen vieressä.