Arkistoista vol.1

Luin eilen läpi vanhan blogini MySpacen ajoilta. Eläväinen tyttö olin silloin. Joku voisi sanoa, että liiankin. Tuli ihana mieli kun huomasi, että jotkut ajatukset ovat pysyneet.
Tässä teksti 15. päivä huhtikuulta vuonna 2007.



TYTTÖYSTÄVÄ

Minulla on maailman paras tyttöystävä.
Sen alaripset ovat kaikkein pisimmät.

Se on kärkäs olematta julma,
osaa torjua ei-toivotut olematta tyly.
Sen neuvot ovat kullanarvoisia, vaikka osaa niistä en ole uskonutkaan.
       "Menkää, ja tehkää kauniita lapsia."

Se tanssii minulle ihmisjoukon keskellä.
Ihmiset eivät saa sen tytön tanssista silmiään irti. En saa minäkään.

Kun vihollisen luolan ikkunassa palaa minua harmittava valo, se sanoo: "Unohda se, ruma mies."

Se tyttö ei tuomitse. Ehkä pikkurillinkynnen verran. Mutta ne tuomiot osuvat aina oikeaan.

Sillä on omasta mielestään iso pää ja liikaa materiaalia naamassa. Hymy. Rokkiskene valloitetaan noilla ominaisuuksilla. Pojat nostavat jalustalle.
Ja se ottaa parhaat kuvat. Rumastakin tulee nätti.

Minun tyttöystäväni tunnistaa petolliset naiset kaukaa.


*Pikkupää halaa isopäätä. ja hyllyvät pandat tanssivat pillifarkuissaan.*

The owls are not what they seem

Keräilen erikoiseuroja. Olen siis virallisesti mummo. Mutta mummo oli kuuma bööna, kuten taisin aiemmin jo mainita. Iloitsen spontaanisti kun saan vaihtorahana erikoiseuron. Yleensä ne ovat vielä uudenkarheita. Kiiltäviä.

Muutama kuukausi sitten, eroni aikoihin, sain vaihtorahana euron kolikon, jonka kyljessä on pöllö! Se taitaa olla Kreikan euro mutta etelänmatkaltamme se ei tarttunut mukaan. Ilahduin kovasti rahasta, jonka kuvapuolella on pöllö. Se ei ollut uudenkarhea. Oli luultavasti nähnyt jo maailmaa ja pyörinyt spurgujen kusisissa ja rapaisissa käsissä.

Pöllöistä tuli vastikään minun uusia suosikkeja. Pöllöt on mystisiä elukoita. Ostin pöllöhaalarin etelänmatkalta. Sekin on mystinen.

Pienenä pelkäsin pöllöjä. Väitin äidille, että pöllö lentää makuuhuoneeseeni sälekaihtimen raosta. Äiti kertoi minulle, että oli pienenä pelännyt laittaa silmiä kiinni, koska ajatteli, että joku tökkää haarukalla silmään.

Lapset on kummallisia. Ei yhtään mystisiä. Pelkäävät outoja asioita. No, pelkäsin minäkin vaikka mitä vielä puoli vuotta sitten. Yhtäkkiä se pelokkuus vain hävisi jonnekin. Ehkä pelko lensi sälekaihtimen raosta ulos.

Siinä samalla minä rakastuin pöllöihin.

Salmon Temptation

Lohikiusaus, salmon temptation. Rovaniemen rautatieaseman asemaravintolassa on vedetty mutkat suoriksi. Ihan niin kuin lukioaikana me tytöt ristimme maksalaatikon paremmin teinien suuhun sopivaksi: liverbox.

Ala-asteella ruokalistat kiersivät kuuden viikon syklissä. Yhtenä maanantaina joka kuudes viikko ruokana oli Arjan laatikkoa. Minusta se kuulosti härskiltä.

Mutta joka tapauksessa; lähdin Rovaniemelle aivan liian heppoisin hepenein. Minihameessa ja sukkahousuissa. Lumi tuli varhain lauantaiaamuna. Ilma tuntuu aina kylmemmältä kun on lunta.

En tehnyt pakkauslistaa. Se kostautui. En ollut varautunut talveen. Otin sen silti vastaan riemulla.

Oikea pakkausurakka on vasta edessä. Ostin asunnon.

Siihen ei onneksi tarvita listoja. Kaikki otetaan mukaan.

Play me that way

Minä en menetä mitään.

Riski. Uskallus. Mummo oli kuuma bööna.

Hienoa, että jotkut naiset jaksavat vielä vuonna 2010 ajella kulmakarvansa ja piirtää ne uusiksi meikkikynällä. Ihailtavaa amishenkeä.

Bang bangs

Raatin stadionille on linnuntietä pitkin yli puolitoista kilometriä. Silti stadionin kirkkaat valot heijastuvat taloni pimeään pyöränurkkaan.

Pimein vuodenaika on käsillä. Ei vielä lunta, vaikka jotain rännäntapaista on yrittänytkin taivaalta puskea. Tupakkapaikalla ei näe mitään.

Mietin Sonkajärven ampujaa, jota poliisi piiritti Raahessa. Miten on mahdollista että joku voi liueta tavoittamattomiin yhtäkkiä? Leikkasin eilen hiukseni, niin kuin uhosin. Ainoastaan otsatukan - tosin. Luonnollinen ajatuskulku näistä kahdesta on "Bang bang (my baby shot me down)" -kappaleeseen. Josta tulee mieleen Kill Bill vol. 1 ja vol. 2 -elokuvat. Pitäisiköhän katsoa ne uudestaan?

Minulla on uskomattoman tylsää. Huomenna olisi vapaata. Pitäisiköhän laittaa facebookiin status "Kukaan missään tänään? Alkaisiko joku? Tehdäänkö jotain repaisevaa?"

En kuitenkaan laita, koska siihen ei vastaisi se oikea ihminen. Se ainoa ihminen jonka seura kiinnostaisi nyt.

Tekisi mieli vetää itseä turpaan vol. 2.

I'm not a robot

Kello on kohta puoli kuusi ja päivän saavutukset ovat: puoli lasillista omenamehua ja yksi tupakka. Oksettaa ja pyörryttää mutta energia ei riitä edes leivän voiteluun. Haaveilen suihkusta mutta se on liian kaukana.

Tällaista tästä sitten tuli taas. Päämäärätöntä haahuilua, överikännejä, keskellä yötä rustattuja avautumisia blogiin.

Voi vittu.

Jos olisi edes se kylpyamme, jossa voisi maata tunteja. Suihkun lattia on vähän epämukava käpertymiseen.

Liikennevaloissa.

Käännän kylkeä oikealta vasemmalle. Nukun aina sillä puolella sänkyä, joka on lähempänä ovea. Edessäni on oranssi hiuspehko. Hämmennyn ensin, mutta muistan sitten että vieressäni nukkuu tyttöystävä eikä poikaystävä.

Ex-poikaystävä.

On todella hämmentävää olla taas sinkku.

En ole koskaan omasta mielestäni osannut flirttailla. Jos minua ei oikeasti kiinnosta, miksi turhaan vaivautua?

Minusta on aiemmin ollut turhaa lirkutella tai kuluttaa hymykuoppiani sellaisiin, jotka eivät niitä ansaitse. Nyt olen ehkä oppinut tuosta taakasta yli.

Pieni hymy, lantion liike oikeaan suuntaan. Hyväksyvä katse. Miesten metsästys on oikeasti helppoa.

Helpot miehet eivät vaan ole niitä, jotka kiinnostavat. Olin aina ennen sitä mieltä, että lähdin baarista kotiin sen mielenkiintoisimman ja parhaimman näköisen miehen (poikaystäväni) kanssa. Se oli hyvä tunne.

Suhteellisuudentaju

"Pitäisköhän tehdä vauva."

Näin totesin kahdelle ystävälleni eräänä kaljanhuuruisena iltana numerobaarin keskikerroksen pöydässä. Pisteellä, ilman kysymysmerkkiä. Ystäväni purskahtivat nauruun.

Olen omasta mielestäni kasvanut tänä kesänä aikuiseksi. Olen haaveillut isommasta kämpästä ja omistusasunnosta. Olen ostanut mustat nahkahansikkaat kulahtaneiden harmaiden eläinaktivistilapasten tilalle. Olen kuolannut unelmieni sohvan perään. Olen mennyt korkokengät jalassa töihin.

Ja nyt kliseet tiskiin: en ole siltikään sellaisessa pisteessä, jossa kuvittelin aikuisena olevani. Enkä tiedä haluaisinko edes olla. En edes oikein tiedä miten päin pitäisi olla.

Eilen tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä kun tapasin poikaystäväni. Emme asu yhdessä. Miksi? Ihmettelevät monet. Suunnittelimme kyllä jo kovasti yhteenmuuttoa. Kävimme asuntoesittelyissä, ja rakentelin jo päässäni yhteistä sisustusta.

Sitten tulin ajatelleeksi, että ehkä en sittenkään halua muuttaa yhteen. Ehkä en edes halua olla tässä tilanteessa, jossa olen nyt. Tai tässä suhteessa. Joku mättää. Asioista on puhuttu, mutta olen huono tekemään päätöksiä oikein mihinkään suuntaan.

Kun nykytilanne ei miellytä, on luotava uusia tilanteita. Kuten vauva tai omistusasunto.

Juuri näin. Hyvä hyvä. Mitä jos vain tekisin jotain tukalleni, niin kuin joka syksy uhoan.

Flunssahoureita

Kun makaa muutaman päivän sängynpohjalla, tulee mieleen kaikenlaista. Kuten:

- Kuminauha on jännä mekanismi. Miten se voi venyä?
- Stretch-farkut niin ikään. Kuka ne on keksinyt?
- Therapist ja rapist on käytännössä sama sana.
- Jos UV-säteily on 9, kuinka tujua aurinkorasvaa kannattaa käyttää ettei pala, mutta saa kuitenkin rusketuksen pintaan?
- Kuinka monta minuuttia se olikaan, että jos aurinko sammuisi me maapallolla huomaisimme sen sammuneen?
- Planeettojen ja tähtien miettiminen on hullua hommaa. Rupeaa pelottamaan ihan helvetisti esim. tämä

Kiitokset joonakselle tuosta planeettavistotuksesta. Oon tainnut sinun blogissa nähdä jonkun tuollaisen videon joskus...?