Suhteellisuudentaju

"Pitäisköhän tehdä vauva."

Näin totesin kahdelle ystävälleni eräänä kaljanhuuruisena iltana numerobaarin keskikerroksen pöydässä. Pisteellä, ilman kysymysmerkkiä. Ystäväni purskahtivat nauruun.

Olen omasta mielestäni kasvanut tänä kesänä aikuiseksi. Olen haaveillut isommasta kämpästä ja omistusasunnosta. Olen ostanut mustat nahkahansikkaat kulahtaneiden harmaiden eläinaktivistilapasten tilalle. Olen kuolannut unelmieni sohvan perään. Olen mennyt korkokengät jalassa töihin.

Ja nyt kliseet tiskiin: en ole siltikään sellaisessa pisteessä, jossa kuvittelin aikuisena olevani. Enkä tiedä haluaisinko edes olla. En edes oikein tiedä miten päin pitäisi olla.

Eilen tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä kun tapasin poikaystäväni. Emme asu yhdessä. Miksi? Ihmettelevät monet. Suunnittelimme kyllä jo kovasti yhteenmuuttoa. Kävimme asuntoesittelyissä, ja rakentelin jo päässäni yhteistä sisustusta.

Sitten tulin ajatelleeksi, että ehkä en sittenkään halua muuttaa yhteen. Ehkä en edes halua olla tässä tilanteessa, jossa olen nyt. Tai tässä suhteessa. Joku mättää. Asioista on puhuttu, mutta olen huono tekemään päätöksiä oikein mihinkään suuntaan.

Kun nykytilanne ei miellytä, on luotava uusia tilanteita. Kuten vauva tai omistusasunto.

Juuri näin. Hyvä hyvä. Mitä jos vain tekisin jotain tukalleni, niin kuin joka syksy uhoan.

Flunssahoureita

Kun makaa muutaman päivän sängynpohjalla, tulee mieleen kaikenlaista. Kuten:

- Kuminauha on jännä mekanismi. Miten se voi venyä?
- Stretch-farkut niin ikään. Kuka ne on keksinyt?
- Therapist ja rapist on käytännössä sama sana.
- Jos UV-säteily on 9, kuinka tujua aurinkorasvaa kannattaa käyttää ettei pala, mutta saa kuitenkin rusketuksen pintaan?
- Kuinka monta minuuttia se olikaan, että jos aurinko sammuisi me maapallolla huomaisimme sen sammuneen?
- Planeettojen ja tähtien miettiminen on hullua hommaa. Rupeaa pelottamaan ihan helvetisti esim. tämä

Kiitokset joonakselle tuosta planeettavistotuksesta. Oon tainnut sinun blogissa nähdä jonkun tuollaisen videon joskus...?

Egyptissä palvotulle jumalalle

Ystävä lähti. Ei jättänyt kokonaan mutta muutti. Muutti sinne missä kaksi kesää sitten katsoin pohjoiseen lähteviä junia parvekkeelta. Junat kulkivat hiljaa klonksuttaen tupakansavun lävitse.

Eihän tässä näin pitänyt käydä. Kun ollaan jo aikuisia, ja pitäisi asettua. Että toiset lähtevät. Muuttavat. Kehtaavatkin. Jättävät itkemään.

Toppahousutyttö kahistelee lumisella talvitiellä hiljaisemmin.

Tahdon asia

Sairas sinä. Minä sairastuin myös.
Kannattelimme kauan epätasapainoa molemmin käsin. Puin kukkamekon ja valkoiset helmet. Valokynä peitti mustat silmänaluset ja aurinkopuuteriyliannostus antoi kasvoille pirteän hehkun.

Helpottaakseni. Ryhdistäytyäkseni. Uskotellakseni.

Nyt tohdin jo pukeutua taas kokomustaan. Hengitystä ei tarvitse enää pidättää.

I make my bed I lie in it

Silmä silmästä. Hammas hampaasta.

Tämä ei varmasti ole valveutuneen tai fiksun ihmisen motto. Se on silti minun mottoni. Uskon siihen että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Pahat asiat kostautuvat aina tavalla tai toisella. Tai ainakin olisi syytä.

Minulla on esimerkki. Eräänä iltana ehkä nelisen vuotta sitten olin lempibaarini jonossa. Edessä oleva mies pudotti viidenkymmenen euron setelin. Pistin setelin jalkani alle ja nostin sen. Tuttavani - jonka kanssa olin menossa kyseiseen baariin - sanoi miehen olevan idiootti.

"Pidä rahat. Ryypätään ne."

Niin me teimme. Oli mahtava ilta. Varastetulla setelillä maksetut juomat maistuivat kielletyltä.

Seuraavana päivänä tietokoneeni keskusyksikkö lasahti. Ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Korjaus maksoi seitsemänkymmentä euroa. Maksoin rikkeestäni korkojen kanssa.

Nykyään yritän aina toimia kunniallisesti. Olla hyvä ihminen. Baaritiskillä kerron, jos joku oli ennen minua tilaamassa juomaansa - vaikka minua yritettäisiin palvella ennen häntä. Samoin teen jokaisessa tilanteessa, joka vaatii odottelua tai jonotusta. Muun muassa.

Kiitosta en ole vielä kertaakaan saanut.

En edes siitä, että vein erään naisen laukun baarin vessasta tiskille turvaan. Humalainen "seireeni" loi minuun ainoastaan vittumaisen katseen kun baarimikko kertoi minun tuoneen laukun hänelle.

Vastaavia tilanteita on niin paljon, että en pysty laskemaan niitä sormilla enkä edes varpaillani. Kohta alkaa loppua usko ihmisyyteen. Kai sitä kyynistyy. Ehkä alan itsekin kohta töniä ihmisiä kyynärpäillä, ja käyttäytyä kuin ketään muita ei olisi olemassa. Minäminäminä.

Mietin vaan, ovatko nuo kusipäät olleet tuollaisia jo syntyessään vai kokeneet saman turhautumisen kuin minä, ja muuttuneet tuollaisiksi? Vaikka yrittää olla hyvä, kukaan ei koskaan vastaa siihen.

Miss Pessimismi

Eilen piti taas ruveta sytyttelemään valoja. Kello oli vasta yksitoista illalla. Järkytyin. Yötön yö meni huomaamatta ohitseni, enkä edes ehtinyt riemuita siitä. Kaksi viikkoa myöhemmin jo hämärtää sen verran, että laitoin keittiöön valon.

Nukuin pari viikkoa sälekaihtimet auki. Kun oli niin valoisaa, että tiesin mitä ulkona liikkuu. En pelännyt ikkunan takana väijyvää mörköä tai murhamiestä. Blairin noitaa tai Ringin mustatukkaista tyttöä.

Mutta siitä riemuitsemisesta vielä; palasin eilen töihin. Kahden kuukauden tekemättömyyden jälkeen ja tuntuu, että syksy kolkuttelee ovella vaikka heinäkuu vasta alkoi.

Jumalauta tätä pessimismiä ja takaraivossa kolkuttelevaa melankoliaa.
Tekisi mieli vetää itseä turpaan.

Helposti provosoituvaa sorttia

Sitä minä olen. Ja vaikka päästelenkin suustani kaikenlaista, uskon vakaasti siihen, että internetiin ei kannata kirjoitella mitään, mitä voisi myöhemmin katua.

Siksi säästän tämän kirjoituksen myöhemmäksi.

2h,k,kph,s+p

Lapsuuden kotileikeissä minä olin aina se aikuisuuden kynnyksellä oleva isosisko. En koskaan äiti, en pikkusisko. Haaveilin omasta kaupunkikämpästä, hienoista kengistä ja vaatteista. En ruoanlaitosta enkä lastenhoidosta.

Oviaukosta on näkymä keittiöön. Oikealle avautuu käytävä, joka vie makuuhuoneeseen. Olohuoneeseen mahtuu suuri sohva, pöytä sekä taulutelevisio jonka tuumakoko huimaa päätä. Lasitettu parveke on koko asunnon levyinen. Sauna puuttuu, mutta muuten kaksio on viehättävä ja tilava. Keittiössä on astianpesukone ja kylpyhuoneessa pesukone sekä kuivausrumpu.

Viimeviikkoinen visiitti tuttavapariskunnan uuteen kotiin sai minutkin haluamaan jotain muuta kuin sitä missä olen nyt. En edelleenkään haaveile lastenhoidosta - siihen ei kaksiossa sentään ole tilaa.

Täytin viime viikolla 27. Kai se tekee minusta jo jonkinasteisen aikuisen. Elämään pitäisi varmaan kuulua jo jotain muutakin kuin niitä hienoja vaatteita ja kenkiä. Olen pikkuhiljaa valmis leikkimään kotia ihan oikeasti. Tiellä on kuitenkin muutamia esteitä, jotka pitää raivata alta pois.

Asioita, joiden pitäisi olla toisin.

Öiset kuvat

Minut palkattiin viime yönä dubbaamaan uutta Sinkkuelämää-elokuvaa. Puhuin päälle Carrie Bradshaw'n repliikit. Työ tuli tosi lyhyellä varoitusajalla ja jouduin soittamaan radioon, että en nyt tule viikkoon töihin. Äänitykset tehtiin OAMK:n tiloissa. Jänniä nuo unet.