Hei blogi, minä täällä taas.

Välttelin tosi kauan tämän päivityksen tekemistä.

Mietin tosi kauan jo tämän blogin siirtämistä Terminaattori-tilaan. (Meillä töissä oikeasti on käytössä termi Terminaattori-tila. Se tarkoittaa sitä, että määräaikaisen työntekijän sähköpostioikeudet ja muut vastaavat on suljettu. Olen ollut siellä pari kertaa.)

Sitten ajattelin, että sama purkaa vähän päätä. Tännekin. Kun se hoitaja ei oikein osannut sanoa mitään.

Vuosi 2014 alkoi onnella, sitten tuli kevät.

Ero. Eikä ero tästä kyseisestä ihmisestä oikeastaan ollut edes se kaikkein pahin asia. Pahin oli tämä ainainen ajatus siitä, että eikö _tämäkään_ toiminut.

Vettä on jo virrannut Oulujoessa. Minä en ole sitä nähnyt, mutta tiedän, että on virrannut. Ja minusta on tullut lortto. Luulin, että aiempiin meriitteihin verrattuna se ei edes olisi mahdollista mutta niin vain pääsi (taas) käymään. Minulle on ollut viimeisen kahden kuukauden aikana kaikkein tärkeintä se, että hän, joka tästä yhteisestä kodista muutti pois, ei pääse koskemaan enemmän alastomia vartaloita kuin minä.

Tänä iltana istuin yksin Svenska Teaternin takana siideripullo kädessä ja mietin mitä perjantai-illallani tekisin. Päätin vain lähteä kotiin. Aina ei tarvitse olla Belle of the ball.

Luin myös läpi Hollannin-aikaisen päiväkirjani. Lähes kymmenen vuoden takaa. Koska tässä ihminen oikein oppii olemaan ihmisiksi?

Tilburg, Hollanti 25.5.2006

"Yksin kotiin polkiessani mietin: tällaisia iltoja tarvitsen. Siis että näen söpön pojan, johon en saa kontaktia. Jules sanoi mulle: 'tanssit ihan helvetin hyvin.' Tiedän. (Minä ja Yuki, miesten unelmakaksikko). Ehkä siksi mietinkin, että on hyvä välillä olla saamatta sitä mitä haluaa - tai luulee haluavansa. Ettei aina luule olevansa Belle of the ball."