Vastuuton

Kello 02:37

Makaan valveilla. Molemmat sieraimet tukossa kuuntelen katolta jylisten putoilevaa lunta. Se muistuttaa yli lentävän lentokoneen kumua. Helmikuun viimeinen ja viisi astetta plussan puolella.

Tyynyliinan pinta on pölyinen. Nousen ylös, vaihdan sen puhtaaseen. Huulia kuivaa. Alahuulella maistuu hennosti veri. Sen pinta on hiutunut ohueksi.

Olo on muutenkin hutera. Päässä humisee, ja välillä mahassa pyörähtää. Mietin viime kuukausien vastuuttomuuttani; lasken seksikumppanien määrää. Se on ihan mukava ja hyödyllinen harrastus. Tasaisin väliajoin täytyy päivittää omat typerät tekonsa. Yrittää muistaa humalan harson läpi tunnetut tunteet.

Ynnätä päiviä myöhästyneisiin kuukautisiin.

(koira)kuume

Olen potenut vakavaa koirakuumetta suunnilleen vuoden ajan. Ymmärrän yksinäisiä naisia, joiden biologinen kello tikittää, ja jotka haluaisivat epätoivoisesti vauvan. Yksin vauvaa on vaikea hankkia. Samoin koiraa.

Tai siis eihän se hankkiminen vaikeaa ole.
Sen kun käy panemassa ilman ehkäisyä -> vauva!
Marssii kenneliin/eläinkauppaan -> koira!

Uudesta perheenjäsenestä huolehtiminen ei vain ole helppoa yksin.

En ole sairastanut vuoteen. Eilen minulle nousi korkea kuume. Tajusin heti, että jos en pääse sängystä ylös edes kauppaan, en millään voi edes ajatella koiran hankkimista niin kauan kuin asun yksin.

Satunnaisille kainaloille on vaikea sälyttää koiran ulkoilutusta, koska en edes viitsi pyytää tuomaan särkylääkettä.

Taistelijatar

Olen aika hyvä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan.
Mieluusti lopettaisin tämän taistelun, mutta en oikein osaa.
En kestä typeriä ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä kaiken.
Jotkut keksivät juttuja omassa päässään.
Haluaisin korjata väärät luulot, sovitella ja elää harmoniassa.

Ihan vitun naiivia.

Kuparinvärinen lohikäärme

Yhtäkkiä sydän voi jättää yhden lyönnin väliin. Tai ainakin tuntuu siltä.

Kävin tänään työkeikalla autoliikkeessä. Pihasta pois kaartaessani näin sivusilmällä auton, jonka tunnistan unissanikin. Sen kohta kaksi vuotta sitten minua huijanneen ihmisen auton. Kuparinvärisen, rekisterikilpineen lähes lohikärmeen nimisen.

Ja vaikka enää ei satu, säikähdin.

Auto nökötti siinä reunimmaisena, muutaman sentin lumikerros päällään. Tiesin, että tämä on viimeinen kerta kun hätkähtäisin sitä.

Ajoin takaisin työpaikalle, ja kaksitoista valoristeystä päästi minut puhtaalla vihreällä aallolla menemään.

Parempia päiviä

Ehkä se johtuu tästä lisääntyneestä valosta tai ehkä olen vain löytänyt sisäisen rauhan; joka tapauksessa viimeisin viikko on ollut edellisiä kuukausia paljon helpompi.

Vaikka kaikenlaista epämukavaa on taas sattunut, en tunne itseäni yhtään niin ahdistuneeksi kuin joulun jälkeen.

Luulen, että anteeksianto vaikuttaa asiaan paljon. Pitää antaa anteeksi muille - ja itselleen. Ja nyt olen antanut. Se joka muuta väittää, voi miettiä omaa asennettaan.

Älä kosketa sähkölaitetta ollessasi märkä

Entä jos on vain hieman kiihottunut?

Laatuseuraa

Siinäpä vasta veikeä sana.
Hakusana, jonka kautta blogiini on päätynyt aika moni ihminen parin viime kuukauden aikana.

Ovat varmaan etsineet sitä kokoomuslaista deittipalvelua.
Päätyneet sen sijaan vahvasti vasemmistolaisen kolmikymppisen identiteettikriisin keskellä pyöriskelevän neidon ajatusvirran keskelle.

Hah. Oikein niille.