Koska en ole ihan lähitulevaisuudessa menossa naimisiin, leikkasin tukan lyhyeksi. Kätevästi askartelusaksilla, ystävän avittamana. Tuntuu hieman kevyemmältä taas. Tuntuu, että ainakin jokin muuttui.
En kestänyt paikoillaan olemista. Olen ollut tässä viimeiset kolme ja puoli kuukautta, kun muut ovat menneet eteenpäin.
Entinen poikaystäväni muutti yhteen uuden tyttöystävänsä kanssa. Tytön, jonka se tapasi pari viikkoa eromme jälkeen. Kaikki kävi nopeasti ja kivuttomasti. Tuli vähän surkea (ja katkerakin) olo. En ole koskaan asunut yhdessä miehen kanssa. Kukaan ei ole halunnut jakaa kotia kanssani. Ympärilläni ihmiset muuttavat yhteen muutamien kuukausien yhdessäolon jälkeen. Kai minussa on sitten jotain vikaa.
Voi sunnuntait, millaisen olon minulle aina teette.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Sunnuntain (ja sitä kautta hyvin menneen viikon?) tunnistaa siitä, että ajattelee juuri tuollaisia asioita: "Kai minussa on sitten jotain vikaa." Mutta se on vain paranoiaa.
Kaikki me teemme parhaamme, myös entiset poika- ja tyttöystävät. Muiden tekemisien tai tekemättä jättämisien pohjalta ei kannata tehdä johtopäätöksiä omasta hyvyydestään (paremman sanan puutteessa?).
Mut joo, tunnistan tuon fiiliksen täysin. Ei se mitään, se menee ohi. Katkeruus ei auta mitään. Hienoa että oot päässyt taas kirjoittamiseen kiinni.
Olet oikeassa. Sunnuntaiparanoiahan se nostaa päätään. Jännittäviä aikoja eletään, kun tuntuu, että on onnellisempi kuin koskaan mutta silti tuntuu että asiat ei etene.
Kirjoittamisessa aattelin nyt nostaa itteäni niskasta kiinni ja kirjottaa jotakin edes kerran viikossa. Se on totta että blogi, jota ei päivitetä on yhtä tyhjän kanssa. Sama olis sulkea koko paska, jos ei tekstiä irtoa.
Lähetä kommentti