I make my bed I lie in it

Silmä silmästä. Hammas hampaasta.

Tämä ei varmasti ole valveutuneen tai fiksun ihmisen motto. Se on silti minun mottoni. Uskon siihen että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Pahat asiat kostautuvat aina tavalla tai toisella. Tai ainakin olisi syytä.

Minulla on esimerkki. Eräänä iltana ehkä nelisen vuotta sitten olin lempibaarini jonossa. Edessä oleva mies pudotti viidenkymmenen euron setelin. Pistin setelin jalkani alle ja nostin sen. Tuttavani - jonka kanssa olin menossa kyseiseen baariin - sanoi miehen olevan idiootti.

"Pidä rahat. Ryypätään ne."

Niin me teimme. Oli mahtava ilta. Varastetulla setelillä maksetut juomat maistuivat kielletyltä.

Seuraavana päivänä tietokoneeni keskusyksikkö lasahti. Ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Korjaus maksoi seitsemänkymmentä euroa. Maksoin rikkeestäni korkojen kanssa.

Nykyään yritän aina toimia kunniallisesti. Olla hyvä ihminen. Baaritiskillä kerron, jos joku oli ennen minua tilaamassa juomaansa - vaikka minua yritettäisiin palvella ennen häntä. Samoin teen jokaisessa tilanteessa, joka vaatii odottelua tai jonotusta. Muun muassa.

Kiitosta en ole vielä kertaakaan saanut.

En edes siitä, että vein erään naisen laukun baarin vessasta tiskille turvaan. Humalainen "seireeni" loi minuun ainoastaan vittumaisen katseen kun baarimikko kertoi minun tuoneen laukun hänelle.

Vastaavia tilanteita on niin paljon, että en pysty laskemaan niitä sormilla enkä edes varpaillani. Kohta alkaa loppua usko ihmisyyteen. Kai sitä kyynistyy. Ehkä alan itsekin kohta töniä ihmisiä kyynärpäillä, ja käyttäytyä kuin ketään muita ei olisi olemassa. Minäminäminä.

Mietin vaan, ovatko nuo kusipäät olleet tuollaisia jo syntyessään vai kokeneet saman turhautumisen kuin minä, ja muuttuneet tuollaisiksi? Vaikka yrittää olla hyvä, kukaan ei koskaan vastaa siihen.

Miss Pessimismi

Eilen piti taas ruveta sytyttelemään valoja. Kello oli vasta yksitoista illalla. Järkytyin. Yötön yö meni huomaamatta ohitseni, enkä edes ehtinyt riemuita siitä. Kaksi viikkoa myöhemmin jo hämärtää sen verran, että laitoin keittiöön valon.

Nukuin pari viikkoa sälekaihtimet auki. Kun oli niin valoisaa, että tiesin mitä ulkona liikkuu. En pelännyt ikkunan takana väijyvää mörköä tai murhamiestä. Blairin noitaa tai Ringin mustatukkaista tyttöä.

Mutta siitä riemuitsemisesta vielä; palasin eilen töihin. Kahden kuukauden tekemättömyyden jälkeen ja tuntuu, että syksy kolkuttelee ovella vaikka heinäkuu vasta alkoi.

Jumalauta tätä pessimismiä ja takaraivossa kolkuttelevaa melankoliaa.
Tekisi mieli vetää itseä turpaan.

Helposti provosoituvaa sorttia

Sitä minä olen. Ja vaikka päästelenkin suustani kaikenlaista, uskon vakaasti siihen, että internetiin ei kannata kirjoitella mitään, mitä voisi myöhemmin katua.

Siksi säästän tämän kirjoituksen myöhemmäksi.

2h,k,kph,s+p

Lapsuuden kotileikeissä minä olin aina se aikuisuuden kynnyksellä oleva isosisko. En koskaan äiti, en pikkusisko. Haaveilin omasta kaupunkikämpästä, hienoista kengistä ja vaatteista. En ruoanlaitosta enkä lastenhoidosta.

Oviaukosta on näkymä keittiöön. Oikealle avautuu käytävä, joka vie makuuhuoneeseen. Olohuoneeseen mahtuu suuri sohva, pöytä sekä taulutelevisio jonka tuumakoko huimaa päätä. Lasitettu parveke on koko asunnon levyinen. Sauna puuttuu, mutta muuten kaksio on viehättävä ja tilava. Keittiössä on astianpesukone ja kylpyhuoneessa pesukone sekä kuivausrumpu.

Viimeviikkoinen visiitti tuttavapariskunnan uuteen kotiin sai minutkin haluamaan jotain muuta kuin sitä missä olen nyt. En edelleenkään haaveile lastenhoidosta - siihen ei kaksiossa sentään ole tilaa.

Täytin viime viikolla 27. Kai se tekee minusta jo jonkinasteisen aikuisen. Elämään pitäisi varmaan kuulua jo jotain muutakin kuin niitä hienoja vaatteita ja kenkiä. Olen pikkuhiljaa valmis leikkimään kotia ihan oikeasti. Tiellä on kuitenkin muutamia esteitä, jotka pitää raivata alta pois.

Asioita, joiden pitäisi olla toisin.

Öiset kuvat

Minut palkattiin viime yönä dubbaamaan uutta Sinkkuelämää-elokuvaa. Puhuin päälle Carrie Bradshaw'n repliikit. Työ tuli tosi lyhyellä varoitusajalla ja jouduin soittamaan radioon, että en nyt tule viikkoon töihin. Äänitykset tehtiin OAMK:n tiloissa. Jänniä nuo unet.

wroom, plöts.

Kahtena päivänä peräkkäin, samassa kohdassa katua, asfaltin pinnassa makasi kuollut eläin. Ne saattoivat myös olla mielikuvitukseni tuotetta. Ensimmäisenä päivänä kuollut sammakko. Sen silmät olivat pullistuneet pahan näköisesti. Toisena päivänä siili-vauva. Piikit vasten harmaata tietä.

En ole ihan varma, liikkuvatko sammakot ja siilit jo huhtikuun puolivälissä. Kävin viimeksi optikolla noin seitsemän kuukautta sitten.

Vapaaherrattarena

Aamupalaksi ruispuuroa ja mustikoita. Appelsiinimehua pitkillä kulauksilla. Se on minulle ihan uutta. Suihkun jälkeen tukka saa kuivua vapaasti. Ei ole kiire pukea päälleen.

Odotan terveysaseman aulassa, hellun pitäisi antaa verinäyte. Laboratorion tädit ovat myöhässä aikataulusta, ehkä ruokatauolla tai sitten jossain on tilanne päällä. Viereisen penkin mummo on juttutuulella; kyselee olemmeko opiskelijoita. Tuntuu kummalliselta sanoa: olen ensimmäistä päivää työttömänä. Ei ole kiire mihinkään - ainoastaan syömään.

Paljonko kello on? Kysyn huomaamattani. Aivan kuin sillä olisi jotain väliä.

Huomenaamuna taidan tanssia vähän, ennen kuin menen suihkuun. Annan tukkani kuivua vapaasti.

Hyvästit talvelle

Lumi voi odottaa, unohdin lapaseni. Pyyhin nenäni, pistän uudet saappaat jalkaan. Tunnen sydämessäni lämmön kun ajattelen talvea. Pujotan käteni isäni hansikkaaseen.

Juoksen sinne, missä hanget syvenevät. Prinsessa Ruusunen kamppaa minut kulmiaan kurtistaen. Kuulen äänen: "Sinun täytyy oppia puolustamaan itseäsi, koska en tule olemaan täällä aina."

Hän kysyy: Koska aiot oppia päättäväiseksi? Milloin rakastat itseäsi yhtä paljon kuin minä rakastan sinua? Asiat tulevat muuttumaan liian nopeasti. Valkeat hevoset ovat jo nukkumassa. Haluan sinut aina lähelleni. Sanot, asiat tulevat muuttumaan.

Pojat huomataan kevään tullen. Kukat kilpailevat valosta. Vuodet vierivät ja yhä minä odotan; lakastun tähän missä lumiukko seisoi.

Kerro kerro kuvastin missä on kristallipalatsi. Näen vain itseni luistelemassa oman totuuteni ympäri, mutta isä tiedän että jää pettää pian.

Hiukset harmaantuvat ja tuli palaa. Niin monta unelmaa hyllyllä. Sinä sanoit aina että minä halusin että olisit ylpeä minusta. Niin minä olisin halunnut.

Hän kysyy: Koska aiot oppia päättäväiseksi? Milloin rakastat itseäsi yhtä paljon kuin minä rakastan sinua? Asiat tulevat muuttumaan liian nopeasti. Valkeat hevoset ovat jo menneet. Haluan sinut aina lähelleni.

Sanot, asiat tulevat muuttumaan kultaseni.

Tori Amos - Winter (vapaasti suomentaen)

Kevättyttö

Päivällä aurinko sulattaa kymmenen sentin paksuisen lumikerroksen sohjoksi, johon pyöränrengas humpsahtaa kurvissa. Rekka-auto loiskauttaa rapavedet jalankulkijan päälle suojatien kohdalla. Jalankulkija näyttää kansainvälistä sormimerkkiä ja pyyhkii enimmät kurat yltään.

Yöllä rapa ja loska jäätyvät hengenvaarallisiksi uriksi tien pintaan. Hiekoitusauto on harvinainen vieras. Pyöräilijä joutuu taluttamaan menopeliään.

Tätä on odotettu. Joudun silti hampaitani kiristellen toisteleman ääneen mantraa: "Minä rakastan kevättä."