Reilu viikko työttömänä ja pienenin taas ihan mitättömäksi.
Aika valuu mustaan kuoppaan, ja päivät menettävät ominaispiirteensä.
En saa itseäni niskasta kiinni
- valvon aamuun ja nukun päivät.
Nyt olisi aikaa repiä vanhat tapetit,
maalata seinät.
Tehdä suursiivous,
valmistaa laiskan pitkä brunssi vain minua itseäni varten.
En vaan jaksa.
Potkin villakoiria sivummalle,
jätän pyykit lojumaan,
olen syömättä iltakuuteen.
Miksi työ määrittelee niin suuren osan ihmisen identiteetistä?
Määrittelee sen, kuinka arvokkaaksi itsensä tuntee.
Tästä voi tullu piinallinen syksy.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti