Taivaalla

Lentokoneessa pelotti taas niin perkeleesti, että piti naukkailla punkkua. Molempiin suuntiin mentäessä. Taitoin kuitin puoleksi, ja kuvittelin sen vuorotellen linnuksi ja sydämeksi.

Seitsemän kitaraa

Haaveilen seitsemän kitaran kodista. Ainoastaan yksi niistä on minun. Se on vanha, ja äiti soitti sillä aikoinaan lastentarhanopettajakoulussa. Sinun soittimiesi historiaa en vielä tiedä, mutta minulla on loppuelämä aikaa oppia. Osa kitaroista on treenikämpällä - onneksi. Että ei hukuta niihin.

Kevyt pää, raskas sydän.

Koska en ole ihan lähitulevaisuudessa menossa naimisiin, leikkasin tukan lyhyeksi. Kätevästi askartelusaksilla, ystävän avittamana. Tuntuu hieman kevyemmältä taas. Tuntuu, että ainakin jokin muuttui.

En kestänyt paikoillaan olemista. Olen ollut tässä viimeiset kolme ja puoli kuukautta, kun muut ovat menneet eteenpäin.

Entinen poikaystäväni muutti yhteen uuden tyttöystävänsä kanssa. Tytön, jonka se tapasi pari viikkoa eromme jälkeen. Kaikki kävi nopeasti ja kivuttomasti. Tuli vähän surkea (ja katkerakin) olo. En ole koskaan asunut yhdessä miehen kanssa. Kukaan ei ole halunnut jakaa kotia kanssani. Ympärilläni ihmiset muuttavat yhteen muutamien kuukausien yhdessäolon jälkeen. Kai minussa on sitten jotain vikaa.

Voi sunnuntait, millaisen olon minulle aina teette.

Varaharjoja

Siitä on kaksi ja puoli vuotta, kun intoilin hammasharjojen tuplaantumisesta. Siitä kun sain kylään uuden harjan. Nyt hammasharjatelineessä on kolme harjaa.

Kaikki minulle. Yksi vanha, yksi uusi ja yksi kiskoille.

Sinä luulit, että yökisko on sellainen suuri vekotin, joka pitää köyttää hampaisiin. Minä nauroin, ja kerroin että se on sellainen hauska läpinäkyvä. Ja sitten näytin sen sinulle.

Uusi hammasharja olikin kova, vaikka siinä paketissa luki soft. Mietin harjaisinko sillä mieluummin yökiskoa, ja ostaisin hampailleni extra softin. Sitten voisin heittää ne molemmat vanhat roskiin. Sitäpaitsi minua arveluttaa, että hammasharjani olivat näkösällä tupaantulijaisten aikaan. Jos joku on vaikka vahingossa pudottanut harjan pönttöön, ja nostanut sen takaisin telineeseen.

On niitä ihmisillä kummempiakin perversioita.

Ensimmäinen nainen

Oman elämänsä Martina Aitolehti. Hyi saatana.

Pitäisi imuroida. Tupaantulijaisvieraiden jalkojen pohjassa tuli paljon roskia. Tahmeita pöydänpintoja ja ruusukimppu. En vuollut ruusujen varsiin lisää imupintaa. Kukinnot roikkuvat velttoina vasten vaaleansinistä lasia. Katkaisin yhdestä varren ja laitoin lyhyen ruusun shottilasiin.

Pitäisi imuroida. Niin. Mutta olen aina ollut huono aloittamaan vastenmielisiä asioita. Imurointia, lakanoiden vaihtoa, pölyjen pyyhkimistä. En tajua, miten jotkut ihmiset nauttivat niin paljon siivoamisesta. Kyllä minäkin nautin puhtaasta kodista. En vain siitä tekemisen aloittamisesta.

Siinä syy, miksi en myöskään kuntoile. Olen saamaton. Tarvitsisin jonkun potkimaan persauksille oikein topakasti.

Tarvitsisin sinut tänne. Makaamaan sohvalle ja tutkailemaan katon kennomaista kuviota. Imuroimaan vuoroviikoin. Vaihtamaan lakanat yhdessä. Jos olisit tässä, ei minun tarvitsisi kuntoilla.

Äiti sanoi, älä rupea toiseksi naiseksi.

En minä rupea. Minä olen ensimmäinen. Sinä vain vietät yösi sen toisen vieressä.

Me ollaan niin samanlaiset

Meillä on nimipäiväkin samassa kuussa.

Paitsi sinä olet jouluihminen. Minä en.

Joku on raahannut rappukäytävässä joulukuusta. Neulasia siellä täällä. Myös ystäväpariskunnan rapussa on samanlaisia todisteita. Liikenteessä sinivolvoinen mies kuljettaa kuusta takakontissa. Kantakapakissa yksinäinen vanha mies istuu edessään kaljatuoppi ja hyasintti.

Kun tartut käteeni, täriset. Lävitseni kulkee kihelmöivä tunne.

Tämä joulu voisi olla erilainen.

A guarantee in melody, a promise in the sky.

Liemessä. Sakeassa sopassa.

Eihän tämän nyt näin pitänyt mennä. Tai mistä kukaan tietää miten minkäkin pitää mennä. Mikä on oleva ja tuleva. Kun ihminen tapaa mielenkiintoisen ihmisen, ensin jutellaan. Tunteja, päiviä. Sitten pussataan. Siinä se sitten onkin. Sitä tietää, että näin tämän pitää mennä. Joskus myöhemmin tulevaisuudessa muutetaan yhteen. Koska tietää, että sen pitää olla juuri niin. Koska se tuntuu niin oikealta ettei mikään ole aiemmin tuntunut.

Mutta kun se ei mene niin. Aikuisilla ihmisillä on painolastia.

Minulla on liitutaulu. Siihen on piirretty hippi, kettu ja hipin ystävä, joka soittaa kitaraa. Juon teetä, katson taulua ja kuvittelen että piirrokseen olisi sisällytetty lupaus.

Aina saa haaveilla.

Aurinkomyrsky tulossa

Niistä neljästä elementistä se vetää eniten puoleensa. Hehkuu. Järjellä ajateltuna ei ehkä kannattaisi sekaantua. Kenenkään äiti ei varmaan koskaan käskenyt lopettamaan maalla tai ilmalla leikkimistä.

Aurinkomyrskyn ennustettiin iskevän Maahan eilen, kertoi Britannian merenkulkumuseo. Tiedemiehet olivat tehneet ennusteensa yleisöltä Solar Stormwatch -sivustolla saatujen havaintojen perusteella.

Aurinkomyrskyjen pelätään sekoittavan satelliitit ja katkovan sähköt.

Olin sanomassa, että odotan myrskyä. Mutta olen päättänyt lopettaa odottamisen.
Kukaan ei ole koskaan saanut minua nauramaan näin vapautuneesti.

mestariodottaja

Koko ikäni olen odottanut seikkailua. Huomasin sen kun luin läpi vanhaa blogiani. Olen mestari siinä. Odottamaan seikkailua. Kun joku tulisi vain kotoa hakemaan.

Haaveilen, että lähtisin johonkin kauas. Jättäisin kaiken. Olisin oman elämäni vapaaherratar. Tutustuisin joka päivä uusiin ihmisiin, jotka jättäisivät minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Sen sijaan ostin oman asunnon. Täältä missä olen asunut jo kuusi vuotta.

Kuten sanoin, olen mestari odottamaan seikkailua.