tiistai 21. joulukuuta 2010

Me ollaan niin samanlaiset

Meillä on nimipäiväkin samassa kuussa.

Paitsi sinä olet jouluihminen. Minä en.

Joku on raahannut rappukäytävässä joulukuusta. Neulasia siellä täällä. Myös ystäväpariskunnan rapussa on samanlaisia todisteita. Liikenteessä sinivolvoinen mies kuljettaa kuusta takakontissa. Kantakapakissa yksinäinen vanha mies istuu edessään kaljatuoppi ja hyasintti.

Kun tartut käteeni, täriset. Lävitseni kulkee kihelmöivä tunne.

Tämä joulu voisi olla erilainen.

torstai 16. joulukuuta 2010

A guarantee in melody, a promise in the sky.

Liemessä. Sakeassa sopassa.

Eihän tämän nyt näin pitänyt mennä. Tai mistä kukaan tietää miten minkäkin pitää mennä. Mikä on oleva ja tuleva. Kun ihminen tapaa mielenkiintoisen ihmisen, ensin jutellaan. Tunteja, päiviä. Sitten pussataan. Siinä se sitten onkin. Sitä tietää, että näin tämän pitää mennä. Joskus myöhemmin tulevaisuudessa muutetaan yhteen. Koska tietää, että sen pitää olla juuri niin. Koska se tuntuu niin oikealta ettei mikään ole aiemmin tuntunut.

Mutta kun se ei mene niin. Aikuisilla ihmisillä on painolastia.

Minulla on liitutaulu. Siihen on piirretty hippi, kettu ja hipin ystävä, joka soittaa kitaraa. Juon teetä, katson taulua ja kuvittelen että piirrokseen olisi sisällytetty lupaus.

Aina saa haaveilla.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Aurinkomyrsky tulossa

Niistä neljästä elementistä se vetää eniten puoleensa. Hehkuu. Järjellä ajateltuna ei ehkä kannattaisi sekaantua. Kenenkään äiti ei varmaan koskaan käskenyt lopettamaan maalla tai ilmalla leikkimistä.

Aurinkomyrskyn ennustettiin iskevän Maahan eilen, kertoi Britannian merenkulkumuseo. Tiedemiehet olivat tehneet ennusteensa yleisöltä Solar Stormwatch -sivustolla saatujen havaintojen perusteella.

Aurinkomyrskyjen pelätään sekoittavan satelliitit ja katkovan sähköt.

Olin sanomassa, että odotan myrskyä. Mutta olen päättänyt lopettaa odottamisen.
Kukaan ei ole koskaan saanut minua nauramaan näin vapautuneesti.