tiistai 21. joulukuuta 2010

Me ollaan niin samanlaiset

Meillä on nimipäiväkin samassa kuussa.

Paitsi sinä olet jouluihminen. Minä en.

Joku on raahannut rappukäytävässä joulukuusta. Neulasia siellä täällä. Myös ystäväpariskunnan rapussa on samanlaisia todisteita. Liikenteessä sinivolvoinen mies kuljettaa kuusta takakontissa. Kantakapakissa yksinäinen vanha mies istuu edessään kaljatuoppi ja hyasintti.

Kun tartut käteeni, täriset. Lävitseni kulkee kihelmöivä tunne.

Tämä joulu voisi olla erilainen.

torstai 16. joulukuuta 2010

A guarantee in melody, a promise in the sky.

Liemessä. Sakeassa sopassa.

Eihän tämän nyt näin pitänyt mennä. Tai mistä kukaan tietää miten minkäkin pitää mennä. Mikä on oleva ja tuleva. Kun ihminen tapaa mielenkiintoisen ihmisen, ensin jutellaan. Tunteja, päiviä. Sitten pussataan. Siinä se sitten onkin. Sitä tietää, että näin tämän pitää mennä. Joskus myöhemmin tulevaisuudessa muutetaan yhteen. Koska tietää, että sen pitää olla juuri niin. Koska se tuntuu niin oikealta ettei mikään ole aiemmin tuntunut.

Mutta kun se ei mene niin. Aikuisilla ihmisillä on painolastia.

Minulla on liitutaulu. Siihen on piirretty hippi, kettu ja hipin ystävä, joka soittaa kitaraa. Juon teetä, katson taulua ja kuvittelen että piirrokseen olisi sisällytetty lupaus.

Aina saa haaveilla.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Aurinkomyrsky tulossa

Niistä neljästä elementistä se vetää eniten puoleensa. Hehkuu. Järjellä ajateltuna ei ehkä kannattaisi sekaantua. Kenenkään äiti ei varmaan koskaan käskenyt lopettamaan maalla tai ilmalla leikkimistä.

Aurinkomyrskyn ennustettiin iskevän Maahan eilen, kertoi Britannian merenkulkumuseo. Tiedemiehet olivat tehneet ennusteensa yleisöltä Solar Stormwatch -sivustolla saatujen havaintojen perusteella.

Aurinkomyrskyjen pelätään sekoittavan satelliitit ja katkovan sähköt.

Olin sanomassa, että odotan myrskyä. Mutta olen päättänyt lopettaa odottamisen.
Kukaan ei ole koskaan saanut minua nauramaan näin vapautuneesti.


maanantai 22. marraskuuta 2010

mestariodottaja

Koko ikäni olen odottanut seikkailua. Huomasin sen kun luin läpi vanhaa blogiani. Olen mestari siinä. Odottamaan seikkailua. Kun joku tulisi vain kotoa hakemaan.

Haaveilen, että lähtisin johonkin kauas. Jättäisin kaiken. Olisin oman elämäni vapaaherratar. Tutustuisin joka päivä uusiin ihmisiin, jotka jättäisivät minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Sen sijaan ostin oman asunnon. Täältä missä olen asunut jo kuusi vuotta.

Kuten sanoin, olen mestari odottamaan seikkailua.

torstai 18. marraskuuta 2010

Arkistoista vol.1

Luin eilen läpi vanhan blogini MySpacen ajoilta. Eläväinen tyttö olin silloin. Joku voisi sanoa, että liiankin. Tuli ihana mieli kun huomasi, että jotkut ajatukset ovat pysyneet.
Tässä teksti 15. päivä huhtikuulta vuonna 2007.



TYTTÖYSTÄVÄ

Minulla on maailman paras tyttöystävä.
Sen alaripset ovat kaikkein pisimmät.

Se on kärkäs olematta julma,
osaa torjua ei-toivotut olematta tyly.
Sen neuvot ovat kullanarvoisia, vaikka osaa niistä en ole uskonutkaan.
       "Menkää, ja tehkää kauniita lapsia."

Se tanssii minulle ihmisjoukon keskellä.
Ihmiset eivät saa sen tytön tanssista silmiään irti. En saa minäkään.

Kun vihollisen luolan ikkunassa palaa minua harmittava valo, se sanoo: "Unohda se, ruma mies."

Se tyttö ei tuomitse. Ehkä pikkurillinkynnen verran. Mutta ne tuomiot osuvat aina oikeaan.

Sillä on omasta mielestään iso pää ja liikaa materiaalia naamassa. Hymy. Rokkiskene valloitetaan noilla ominaisuuksilla. Pojat nostavat jalustalle.
Ja se ottaa parhaat kuvat. Rumastakin tulee nätti.

Minun tyttöystäväni tunnistaa petolliset naiset kaukaa.


*Pikkupää halaa isopäätä. ja hyllyvät pandat tanssivat pillifarkuissaan.*

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

The owls are not what they seem

Keräilen erikoiseuroja. Olen siis virallisesti mummo. Mutta mummo oli kuuma bööna, kuten taisin aiemmin jo mainita. Iloitsen spontaanisti kun saan vaihtorahana erikoiseuron. Yleensä ne ovat vielä uudenkarheita. Kiiltäviä.

Muutama kuukausi sitten, eroni aikoihin, sain vaihtorahana euron kolikon, jonka kyljessä on pöllö! Se taitaa olla Kreikan euro mutta etelänmatkaltamme se ei tarttunut mukaan. Ilahduin kovasti rahasta, jonka kuvapuolella on pöllö. Se ei ollut uudenkarhea. Oli luultavasti nähnyt jo maailmaa ja pyörinyt spurgujen kusisissa ja rapaisissa käsissä.

Pöllöistä tuli vastikään minun uusia suosikkeja. Pöllöt on mystisiä elukoita. Ostin pöllöhaalarin etelänmatkalta. Sekin on mystinen.

Pienenä pelkäsin pöllöjä. Väitin äidille, että pöllö lentää makuuhuoneeseeni sälekaihtimen raosta. Äiti kertoi minulle, että oli pienenä pelännyt laittaa silmiä kiinni, koska ajatteli, että joku tökkää haarukalla silmään.

Lapset on kummallisia. Ei yhtään mystisiä. Pelkäävät outoja asioita. No, pelkäsin minäkin vaikka mitä vielä puoli vuotta sitten. Yhtäkkiä se pelokkuus vain hävisi jonnekin. Ehkä pelko lensi sälekaihtimen raosta ulos.

Siinä samalla minä rakastuin pöllöihin.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Salmon Temptation

Lohikiusaus, salmon temptation. Rovaniemen rautatieaseman asemaravintolassa on vedetty mutkat suoriksi. Ihan niin kuin lukioaikana me tytöt ristimme maksalaatikon paremmin teinien suuhun sopivaksi: liverbox.

Ala-asteella ruokalistat kiersivät kuuden viikon syklissä. Yhtenä maanantaina joka kuudes viikko ruokana oli Arjan laatikkoa. Minusta se kuulosti härskiltä.

Mutta joka tapauksessa; lähdin Rovaniemelle aivan liian heppoisin hepenein. Minihameessa ja sukkahousuissa. Lumi tuli varhain lauantaiaamuna. Ilma tuntuu aina kylmemmältä kun on lunta.

En tehnyt pakkauslistaa. Se kostautui. En ollut varautunut talveen. Otin sen silti vastaan riemulla.

Oikea pakkausurakka on vasta edessä. Ostin asunnon.

Siihen ei onneksi tarvita listoja. Kaikki otetaan mukaan.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Play me that way

Minä en menetä mitään.

Riski. Uskallus. Mummo oli kuuma bööna.

Hienoa, että jotkut naiset jaksavat vielä vuonna 2010 ajella kulmakarvansa ja piirtää ne uusiksi meikkikynällä. Ihailtavaa amishenkeä.

torstai 14. lokakuuta 2010

Bang bangs

Raatin stadionille on linnuntietä pitkin yli puolitoista kilometriä. Silti stadionin kirkkaat valot heijastuvat taloni pimeään pyöränurkkaan.

Pimein vuodenaika on käsillä. Ei vielä lunta, vaikka jotain rännäntapaista on yrittänytkin taivaalta puskea. Tupakkapaikalla ei näe mitään.

Mietin Sonkajärven ampujaa, jota poliisi piiritti Raahessa. Miten on mahdollista että joku voi liueta tavoittamattomiin yhtäkkiä? Leikkasin eilen hiukseni, niin kuin uhosin. Ainoastaan otsatukan - tosin. Luonnollinen ajatuskulku näistä kahdesta on "Bang bang (my baby shot me down)" -kappaleeseen. Josta tulee mieleen Kill Bill vol. 1 ja vol. 2 -elokuvat. Pitäisiköhän katsoa ne uudestaan?

Minulla on uskomattoman tylsää. Huomenna olisi vapaata. Pitäisiköhän laittaa facebookiin status "Kukaan missään tänään? Alkaisiko joku? Tehdäänkö jotain repaisevaa?"

En kuitenkaan laita, koska siihen ei vastaisi se oikea ihminen. Se ainoa ihminen jonka seura kiinnostaisi nyt.

Tekisi mieli vetää itseä turpaan vol. 2.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

I'm not a robot

Kello on kohta puoli kuusi ja päivän saavutukset ovat: puoli lasillista omenamehua ja yksi tupakka. Oksettaa ja pyörryttää mutta energia ei riitä edes leivän voiteluun. Haaveilen suihkusta mutta se on liian kaukana.

Tällaista tästä sitten tuli taas. Päämäärätöntä haahuilua, överikännejä, keskellä yötä rustattuja avautumisia blogiin.

Voi vittu.

Jos olisi edes se kylpyamme, jossa voisi maata tunteja. Suihkun lattia on vähän epämukava käpertymiseen.

Liikennevaloissa.

Käännän kylkeä oikealta vasemmalle. Nukun aina sillä puolella sänkyä, joka on lähempänä ovea. Edessäni on oranssi hiuspehko. Hämmennyn ensin, mutta muistan sitten että vieressäni nukkuu tyttöystävä eikä poikaystävä.

Ex-poikaystävä.

On todella hämmentävää olla taas sinkku.

En ole koskaan omasta mielestäni osannut flirttailla. Jos minua ei oikeasti kiinnosta, miksi turhaan vaivautua?

Minusta on aiemmin ollut turhaa lirkutella tai kuluttaa hymykuoppiani sellaisiin, jotka eivät niitä ansaitse. Nyt olen ehkä oppinut tuosta taakasta yli.

Pieni hymy, lantion liike oikeaan suuntaan. Hyväksyvä katse. Miesten metsästys on oikeasti helppoa.

Helpot miehet eivät vaan ole niitä, jotka kiinnostavat. Olin aina ennen sitä mieltä, että lähdin baarista kotiin sen mielenkiintoisimman ja parhaimman näköisen miehen (poikaystäväni) kanssa. Se oli hyvä tunne.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Suhteellisuudentaju

"Pitäisköhän tehdä vauva."

Näin totesin kahdelle ystävälleni eräänä kaljanhuuruisena iltana numerobaarin keskikerroksen pöydässä. Pisteellä, ilman kysymysmerkkiä. Ystäväni purskahtivat nauruun.

Olen omasta mielestäni kasvanut tänä kesänä aikuiseksi. Olen haaveillut isommasta kämpästä ja omistusasunnosta. Olen ostanut mustat nahkahansikkaat kulahtaneiden harmaiden eläinaktivistilapasten tilalle. Olen kuolannut unelmieni sohvan perään. Olen mennyt korkokengät jalassa töihin.

Ja nyt kliseet tiskiin: en ole siltikään sellaisessa pisteessä, jossa kuvittelin aikuisena olevani. Enkä tiedä haluaisinko edes olla. En edes oikein tiedä miten päin pitäisi olla.

Eilen tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä kun tapasin poikaystäväni. Emme asu yhdessä. Miksi? Ihmettelevät monet. Suunnittelimme kyllä jo kovasti yhteenmuuttoa. Kävimme asuntoesittelyissä, ja rakentelin jo päässäni yhteistä sisustusta.

Sitten tulin ajatelleeksi, että ehkä en sittenkään halua muuttaa yhteen. Ehkä en edes halua olla tässä tilanteessa, jossa olen nyt. Tai tässä suhteessa. Joku mättää. Asioista on puhuttu, mutta olen huono tekemään päätöksiä oikein mihinkään suuntaan.

Kun nykytilanne ei miellytä, on luotava uusia tilanteita. Kuten vauva tai omistusasunto.

Juuri näin. Hyvä hyvä. Mitä jos vain tekisin jotain tukalleni, niin kuin joka syksy uhoan.

torstai 2. syyskuuta 2010

Flunssahoureita

Kun makaa muutaman päivän sängynpohjalla, tulee mieleen kaikenlaista. Kuten:

- Kuminauha on jännä mekanismi. Miten se voi venyä?
- Stretch-farkut niin ikään. Kuka ne on keksinyt?
- Therapist ja rapist on käytännössä sama sana.
- Jos UV-säteily on 9, kuinka tujua aurinkorasvaa kannattaa käyttää ettei pala, mutta saa kuitenkin rusketuksen pintaan?
- Kuinka monta minuuttia se olikaan, että jos aurinko sammuisi me maapallolla huomaisimme sen sammuneen?
- Planeettojen ja tähtien miettiminen on hullua hommaa. Rupeaa pelottamaan ihan helvetisti esim. tämä

Kiitokset joonakselle tuosta planeettavistotuksesta. Oon tainnut sinun blogissa nähdä jonkun tuollaisen videon joskus...?

maanantai 23. elokuuta 2010

Egyptissä palvotulle jumalalle

Ystävä lähti. Ei jättänyt kokonaan mutta muutti. Muutti sinne missä kaksi kesää sitten katsoin pohjoiseen lähteviä junia parvekkeelta. Junat kulkivat hiljaa klonksuttaen tupakansavun lävitse.

Eihän tässä näin pitänyt käydä. Kun ollaan jo aikuisia, ja pitäisi asettua. Että toiset lähtevät. Muuttavat. Kehtaavatkin. Jättävät itkemään.

Toppahousutyttö kahistelee lumisella talvitiellä hiljaisemmin.

maanantai 16. elokuuta 2010

Tahdon asia

Sairas sinä. Minä sairastuin myös.
Kannattelimme kauan epätasapainoa molemmin käsin. Puin kukkamekon ja valkoiset helmet. Valokynä peitti mustat silmänaluset ja aurinkopuuteriyliannostus antoi kasvoille pirteän hehkun.

Helpottaakseni. Ryhdistäytyäkseni. Uskotellakseni.

Nyt tohdin jo pukeutua taas kokomustaan. Hengitystä ei tarvitse enää pidättää.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

I make my bed I lie in it

Silmä silmästä. Hammas hampaasta.

Tämä ei varmasti ole valveutuneen tai fiksun ihmisen motto. Se on silti minun mottoni. Uskon siihen että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Pahat asiat kostautuvat aina tavalla tai toisella. Tai ainakin olisi syytä.

Minulla on esimerkki. Eräänä iltana ehkä nelisen vuotta sitten olin lempibaarini jonossa. Edessä oleva mies pudotti viidenkymmenen euron setelin. Pistin setelin jalkani alle ja nostin sen. Tuttavani - jonka kanssa olin menossa kyseiseen baariin - sanoi miehen olevan idiootti.

"Pidä rahat. Ryypätään ne."

Niin me teimme. Oli mahtava ilta. Varastetulla setelillä maksetut juomat maistuivat kielletyltä.

Seuraavana päivänä tietokoneeni keskusyksikkö lasahti. Ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Korjaus maksoi seitsemänkymmentä euroa. Maksoin rikkeestäni korkojen kanssa.

Nykyään yritän aina toimia kunniallisesti. Olla hyvä ihminen. Baaritiskillä kerron, jos joku oli ennen minua tilaamassa juomaansa - vaikka minua yritettäisiin palvella ennen häntä. Samoin teen jokaisessa tilanteessa, joka vaatii odottelua tai jonotusta. Muun muassa.

Kiitosta en ole vielä kertaakaan saanut.

En edes siitä, että vein erään naisen laukun baarin vessasta tiskille turvaan. Humalainen "seireeni" loi minuun ainoastaan vittumaisen katseen kun baarimikko kertoi minun tuoneen laukun hänelle.

Vastaavia tilanteita on niin paljon, että en pysty laskemaan niitä sormilla enkä edes varpaillani. Kohta alkaa loppua usko ihmisyyteen. Kai sitä kyynistyy. Ehkä alan itsekin kohta töniä ihmisiä kyynärpäillä, ja käyttäytyä kuin ketään muita ei olisi olemassa. Minäminäminä.

Mietin vaan, ovatko nuo kusipäät olleet tuollaisia jo syntyessään vai kokeneet saman turhautumisen kuin minä, ja muuttuneet tuollaisiksi? Vaikka yrittää olla hyvä, kukaan ei koskaan vastaa siihen.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Miss Pessimismi

Eilen piti taas ruveta sytyttelemään valoja. Kello oli vasta yksitoista illalla. Järkytyin. Yötön yö meni huomaamatta ohitseni, enkä edes ehtinyt riemuita siitä. Kaksi viikkoa myöhemmin jo hämärtää sen verran, että laitoin keittiöön valon.

Nukuin pari viikkoa sälekaihtimet auki. Kun oli niin valoisaa, että tiesin mitä ulkona liikkuu. En pelännyt ikkunan takana väijyvää mörköä tai murhamiestä. Blairin noitaa tai Ringin mustatukkaista tyttöä.

Mutta siitä riemuitsemisesta vielä; palasin eilen töihin. Kahden kuukauden tekemättömyyden jälkeen ja tuntuu, että syksy kolkuttelee ovella vaikka heinäkuu vasta alkoi.

Jumalauta tätä pessimismiä ja takaraivossa kolkuttelevaa melankoliaa.
Tekisi mieli vetää itseä turpaan.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Helposti provosoituvaa sorttia

Sitä minä olen. Ja vaikka päästelenkin suustani kaikenlaista, uskon vakaasti siihen, että internetiin ei kannata kirjoitella mitään, mitä voisi myöhemmin katua.

Siksi säästän tämän kirjoituksen myöhemmäksi.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

2h,k,kph,s+p

Lapsuuden kotileikeissä minä olin aina se aikuisuuden kynnyksellä oleva isosisko. En koskaan äiti, en pikkusisko. Haaveilin omasta kaupunkikämpästä, hienoista kengistä ja vaatteista. En ruoanlaitosta enkä lastenhoidosta.

Oviaukosta on näkymä keittiöön. Oikealle avautuu käytävä, joka vie makuuhuoneeseen. Olohuoneeseen mahtuu suuri sohva, pöytä sekä taulutelevisio jonka tuumakoko huimaa päätä. Lasitettu parveke on koko asunnon levyinen. Sauna puuttuu, mutta muuten kaksio on viehättävä ja tilava. Keittiössä on astianpesukone ja kylpyhuoneessa pesukone sekä kuivausrumpu.

Viimeviikkoinen visiitti tuttavapariskunnan uuteen kotiin sai minutkin haluamaan jotain muuta kuin sitä missä olen nyt. En edelleenkään haaveile lastenhoidosta - siihen ei kaksiossa sentään ole tilaa.

Täytin viime viikolla 27. Kai se tekee minusta jo jonkinasteisen aikuisen. Elämään pitäisi varmaan kuulua jo jotain muutakin kuin niitä hienoja vaatteita ja kenkiä. Olen pikkuhiljaa valmis leikkimään kotia ihan oikeasti. Tiellä on kuitenkin muutamia esteitä, jotka pitää raivata alta pois.

Asioita, joiden pitäisi olla toisin.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Öiset kuvat

Minut palkattiin viime yönä dubbaamaan uutta Sinkkuelämää-elokuvaa. Puhuin päälle Carrie Bradshaw'n repliikit. Työ tuli tosi lyhyellä varoitusajalla ja jouduin soittamaan radioon, että en nyt tule viikkoon töihin. Äänitykset tehtiin OAMK:n tiloissa. Jänniä nuo unet.

torstai 15. huhtikuuta 2010

wroom, plöts.

Kahtena päivänä peräkkäin, samassa kohdassa katua, asfaltin pinnassa makasi kuollut eläin. Ne saattoivat myös olla mielikuvitukseni tuotetta. Ensimmäisenä päivänä kuollut sammakko. Sen silmät olivat pullistuneet pahan näköisesti. Toisena päivänä siili-vauva. Piikit vasten harmaata tietä.

En ole ihan varma, liikkuvatko sammakot ja siilit jo huhtikuun puolivälissä. Kävin viimeksi optikolla noin seitsemän kuukautta sitten.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Vapaaherrattarena

Aamupalaksi ruispuuroa ja mustikoita. Appelsiinimehua pitkillä kulauksilla. Se on minulle ihan uutta. Suihkun jälkeen tukka saa kuivua vapaasti. Ei ole kiire pukea päälleen.

Odotan terveysaseman aulassa, hellun pitäisi antaa verinäyte. Laboratorion tädit ovat myöhässä aikataulusta, ehkä ruokatauolla tai sitten jossain on tilanne päällä. Viereisen penkin mummo on juttutuulella; kyselee olemmeko opiskelijoita. Tuntuu kummalliselta sanoa: olen ensimmäistä päivää työttömänä. Ei ole kiire mihinkään - ainoastaan syömään.

Paljonko kello on? Kysyn huomaamattani. Aivan kuin sillä olisi jotain väliä.

Huomenaamuna taidan tanssia vähän, ennen kuin menen suihkuun. Annan tukkani kuivua vapaasti.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Hyvästit talvelle

Lumi voi odottaa, unohdin lapaseni. Pyyhin nenäni, pistän uudet saappaat jalkaan. Tunnen sydämessäni lämmön kun ajattelen talvea. Pujotan käteni isäni hansikkaaseen.

Juoksen sinne, missä hanget syvenevät. Prinsessa Ruusunen kamppaa minut kulmiaan kurtistaen. Kuulen äänen: "Sinun täytyy oppia puolustamaan itseäsi, koska en tule olemaan täällä aina."

Hän kysyy: Koska aiot oppia päättäväiseksi? Milloin rakastat itseäsi yhtä paljon kuin minä rakastan sinua? Asiat tulevat muuttumaan liian nopeasti. Valkeat hevoset ovat jo nukkumassa. Haluan sinut aina lähelleni. Sanot, asiat tulevat muuttumaan.

Pojat huomataan kevään tullen. Kukat kilpailevat valosta. Vuodet vierivät ja yhä minä odotan; lakastun tähän missä lumiukko seisoi.

Kerro kerro kuvastin missä on kristallipalatsi. Näen vain itseni luistelemassa oman totuuteni ympäri, mutta isä tiedän että jää pettää pian.

Hiukset harmaantuvat ja tuli palaa. Niin monta unelmaa hyllyllä. Sinä sanoit aina että minä halusin että olisit ylpeä minusta. Niin minä olisin halunnut.

Hän kysyy: Koska aiot oppia päättäväiseksi? Milloin rakastat itseäsi yhtä paljon kuin minä rakastan sinua? Asiat tulevat muuttumaan liian nopeasti. Valkeat hevoset ovat jo menneet. Haluan sinut aina lähelleni.

Sanot, asiat tulevat muuttumaan kultaseni.

Tori Amos - Winter (vapaasti suomentaen)

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Kevättyttö

Päivällä aurinko sulattaa kymmenen sentin paksuisen lumikerroksen sohjoksi, johon pyöränrengas humpsahtaa kurvissa. Rekka-auto loiskauttaa rapavedet jalankulkijan päälle suojatien kohdalla. Jalankulkija näyttää kansainvälistä sormimerkkiä ja pyyhkii enimmät kurat yltään.

Yöllä rapa ja loska jäätyvät hengenvaarallisiksi uriksi tien pintaan. Hiekoitusauto on harvinainen vieras. Pyöräilijä joutuu taluttamaan menopeliään.

Tätä on odotettu. Joudun silti hampaitani kiristellen toisteleman ääneen mantraa: "Minä rakastan kevättä."

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Oh'jaaja

Olen harrastanut teatteria kymmenvuotiaasta asti. Se tekee yhteensä kohta 18 vuotta. Ja se on aika kauan. Aloitin harrastukseni virallisesti Tornion kansalaisopiston lasten teatteriryhmässä. Esitin ullakkotonttua näytelmässä nimeltä "Olipa kerran... olipa kerran".

Sitä ennen olin tosin esittänyt toisella luokalla joulujuhlassa kissaa näytelmässä "Hiiri kissalle räätälinä".

Kun kansalaisopiston teatteriryhmässä 14-vuotiaina selviydyimme kunnialla William Shakespearen Macbethistä, ohjaajamme ylensi meidät nuorisoteatteriksi. Silloin oli rinta rottingilla.

Täysi-iän kynnyksellä me seitsemän nuorta naista Nuorisoteatteri Hurmiosta käsikirjoitimme itse - tosin ohjaajamme avustuksella - näytelmän nimeltä "ÄS". Tarina koottiin Federico Garcia Lorcan runojen pohjalta ja se sisälsi hyvin vähän puhetta. Esiinnyimme Euroopan naisteatterifestivaalilla Torniossa vuonna 2001. Saimme kunniamaininnan.

"You grazy girls!" Huudahti eräs islantilainen näyttelijätär ihastuksesta nähtyään esityksemme.

"Puolen tunnin mittainen esitys on tulkinnaltaan tinkimätön ja tuo Lorcan maailman katsojan silmien eteen...
Esitys kantaa alusta loppuun eikä muutamasta seesteisemmästä pysähdyksestä huolimatta jää roikkumaan. Intensiivinen ja hallittu kokonaisuus...
Teatteriryhmä Hurmio on onnistunut ainutlaatuisella tavalla. Harrastajien taso ylitti kokonaisuudessaan hyvin ammattilaistason. Ässälle soisi kulttuurivientiä vielä moniin paikkoihin. Torniolaiset saavat syystä olla ylpeitä ja tyytyväisiä Hurmion esityksestä naisteatterifestivaalitarjonnassa."


(Katkelmia EJ Postin arviosta, Pohjolan Sanomat 9.6.2001)

En ollut koskaan aiemmin ollut mistään niin ylpeä kuin tuosta hienosta näytelmästä. Enkä varmaan ole ollut mistään muusta niin ylpeä vielä tähänkään päivään asti.

Muutettuani Ouluun, muuttui teatterielämä ja sen kokeminen. Liityin Oulun ylioppilasteatteriin syksyllä 2003 ja teatterin tekeminen muuttui ammattimaisemmaksi. Kerran/pari viikossa harjoituksissa käyminen vaihtui neljiin treeneihin viikossa. Tosin projektit kestivätkin vain muutamia kuukausia.

Oikeastaan valehtelin tuossa tekstin alussa. En ole harrastanut teatteria yhtäjaksoisesti kahdeksaatoista vuotta. Sain tarpeekseni Oulun ylioppilasteatterista jo seuraavana vuonna. Ihmiset vaikuttivat mielestäni kylmiltä, enkä oikein saanut keneenkään yhteyttä. Produktioihin pääsi mukaan ainoastaan jos tunsi ohjaajan. Näytelmien roolitukset jaettiin pöydän alta. Kolmeen vuoteen en sylkäissytkään Nuoriso- ja kulttuurikeskuksen suuntaan.

Kuitenkin kaipasin teatteria valtavasti.

Päätin antaa ylioppilasteatterille toisen mahdollisuuden ja ironista kyllä: pääsin mukaan kahteen produktioon, joiden ohjaajat tunsin entuudestaan.

"Haapajärvi" oli oikeastaan käännekohta Oulussa olemiselleni. Tutustuin ihmiseen, josta tuli yksi rakkaimmista ja tärkeimmistä ihmisistä minulle. Tasan vuosi sitten esitin Neiti Julien nimiroolin. Kokemus vetää vertoja "ÄS":lle.

Kiitos Marika.

Tänä keväänä turhauduin taas. Halusin palavasti lavalle, mutta niin halusivat ne kaikki muutkin neljäkymmentä "Liisa ihmemaassa" -castingtilaisuudessa. Lienee tarpeetonta sanoa että roolit menivät suurilta osin ohjaajan kavereille.

Niinpä päätin, että rupean ohjaamaan. Tosin kaikki on vasta suunnitteluasteella, ja minua pelottaa kamalasti. Osaanko minä muka ohjata?

En tiedä tuleeko koko jutusta mitään, mutta yhdestä asiasta olen varma.
Jos halukkaita näyttelijöitä riittää, aion pitää perusteellisen castingin.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Liskodisko ja kisko

Tiedän itseni lisäksi kaksi nuorta aikuista, jotka ovat saaneet purentakiskon.
Aikuisiällä.
Stressin takia.

Kasvoni vääntyvät kuulemma yöllä luonnottomaan asentoon, kun puren hampaitani niin tiukasti yhteen.

On meitä varmaan aika monta muutakin.

Pitäisikö tästä huolestua?

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Siipien räpytystahti 0 krt/h

Huomaan katsovani ihmisiä sillä silmällä. Siis että jos koneemme putoaisi autiolle saarelle. Aika vanhoja kaikki.

Eikä ketään Sawyerin näköistä.

Nainen vieressäni kutoo kaulahuivia. Saako puikot muka viedä koneeseen?

-

Yhden penkin päässä minusta istuu vanha mies. Ei pelkästään istu, vaan nukkuu. Pää pilkkii eteen ja kellahtaa vasemmalle pientä koneen ikkunaa vasten. Kuorsaa kovalla äänellä.

Minä tilaan punaviinin.

Mies havahtuu äänekkääseen korinaansa. Sanoo: "Ei ole mitään syytä pelätä. Lisää punaviiniä." Juon pienen pullon kymmeneen minuuttiin.

-

Bussissa minua vastapäätä istuu suunnilleen ikäiseni tyttö. Tytön hiukset on laitettu viimeisen päälle.

Ihoni kiiltää rasvasta. Tukka on painunut pipon alla. Sivusilmällä huomaan, että tyttö katsoo minua. Kääntää katseen kun käännän pääni.

Me maalaiset katsomme ihan avoimesti.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

You could hope for some substance as long as you like

Elämä on musiikkivideo,
kunhan korvanapeissa soi
oikea biisi.

Puoli neljältä aamulla.

torstai 7. tammikuuta 2010

Huoleton ja vakaa

Minun olisi pitänyt opiskella joku oikea ammatti. Sellainen ammatti, jonka työmarkkinat eivät ole olemattomat. Ammatti, josta voisin jättäytyä vähäksi aikaa syrjään (jos niin haluaisin), ja palata sitten töihin taas.

Laskeskelin muutama päivä sitten, että olen nyt tehnyt lähes tauotta töitä valmistumisestani lähtien. Valmistuin kaksi vuotta sitten. Pidin siinä välissä tosin kaksi viikkoa ruhtinaallista kesälomaa. Kolme viikkoa olin välissä työttömänä. Työttömyys ei ole lomaa.

Onko ihme, jos energiataso alkaa olla lopussa?

Hyvä ystäväni on sairaanhoitaja. Töitä saa tehdä niin paljon kuin jaksaa. Aina löytyy jostain paikka. Jos sairaanhoitaja päättää, että haluaa pitää kuukauden omaa lomaa, voi sairaanhoitaja tehdä sen hyvillä mielin. Karenssiahan siitä pukkaa työvoimatoimistosta, mutta mitä sitten? Jos on ensin tienannut monta kuukautta, eikö ole sama levätä välillä? Sairaanhoitaja voi jatkaa töitä heti kun siltä tuntuu. Aina jossain tarvitaan sairaanhoitajaa.

Radiotoimittaja on pätkäläinen sanan pahimmassa merkityksessä. Radiotoimittaja on ollut pätkäläinen kaksi vuotta. Ei voi jättäytyä oravanpyörästä edes viikon mittaiselle omalle lomalle, koska sille lomalle radiotoimittaja jää. Sata muuta radiotoimittajanalkua huohottaa firman ovenvälissä valmiina korvaamaan lepoa kaipaavan. Ironista kyllä, tätä kirjoittaessani sopimukseni loppuu kuun lopussa, eikä jatkosta ole tietoakaan. "Loma" voi koittaa yllättävän pian.

Ei olisi minusta koskaan tullut sairaanhoitajaa. En pystyisi siihen luultavimmin niin henkisesti kuin fyysisestikään. Pyörryn verikokeessakin. Silti mietin, mikä olisi ammatti, jossa voisi olla huoleton mutta vakaa. Tietää, että tulevaisuus olisi turvattu eikä rintakehää silti painaisi.