perjantai 12. lokakuuta 2012

minä poltin tänään 40 tupakkaa, eikä se ole edes mikään suuri poikkeus

se tekee 1.666666666666667 tupakkaa tunnissa

paitsi että poltin ne kymmenessä tunnissa.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Pienen pieni

Reilu viikko työttömänä ja pienenin taas ihan mitättömäksi.
Aika valuu mustaan kuoppaan, ja päivät menettävät ominaispiirteensä.
En saa itseäni niskasta kiinni
- valvon aamuun ja nukun päivät.
Nyt olisi aikaa repiä vanhat tapetit,
maalata seinät.
Tehdä suursiivous,
valmistaa laiskan pitkä brunssi vain minua itseäni varten.

En vaan jaksa.

Potkin villakoiria sivummalle,
jätän pyykit lojumaan,
olen syömättä iltakuuteen.

Miksi työ määrittelee niin suuren osan ihmisen identiteetistä?
Määrittelee sen, kuinka arvokkaaksi itsensä tuntee.

Tästä voi tullu piinallinen syksy.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Naapurit, madot ja minä

Naapurissa nussitaan taas niin että seinät rytkyvät.
Vein lapun, sellaisen hienovaraisen.
"Tuota on hieman kiusallista kuunnella,
etenkin kun anoppi on kylässä sunnuntaikahveilla."

Täällä, seinän toisella puolella podetaan flunssaa
valvotaan puoli viiteen aamuyöllä kun nenä vuoroin valuu
vuoroin on niin tukossa että ei voi hengittää.

Ulkona väistellään kastematoja
itsemurhakandidaatteja
kasvoille hyökkäävää syksyä.

Etsitään paikkaa.