Kissan maja

Kotini taloyhtiö koostuu kahdesta rakennuksesta: korkeasta ja matalammasta. Minun asuntoni on matalan rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Parvekkeelle paistaa iltapäivän aurinko. Kolmannesta kerroksesta ei näe kovin kauas, mutta havaintoja on helppo tehdä matalaltakin.

Vastapäisessä korkeassa talossa asuu mummo, joka kerää muiden roskat. Se viipottaa pihalla ja noukkii paperinpalaset, tyhjät oluttölkit ja tupakannatsat. Ihana mummo. Kunpa muutkin tekisivät samaa. Tai oikeastaan: kunpa ihmiset noukkisivat omat tupakannatsansa, oluttölkkinsä ja paperinpalasensa.

Alakerran naapurini on rakentanut kissalle majan. Asunnossa ei ole parveketta, mutta maja on tehty tuuletusikkunan ulkopuolelle. Siinä on puiset kehikot ja kanaverkko ympärillä. Kissan on varmasti mukava tarkkailla elämää, ja paistatella päivää ulkoilmassa - kanaverkon suojissa.

Ohutta nahkaa

Ajelen suihkussa säärikarvoja. Vedenpaine vaihtelee seinän takana hurisevan pesukoneen takia. Sääreen on painunut raitainen jälki sukanvarresta. Naulakossa roikkuu sinun punainen pyyhkeesi. Tai minunhan se on, mutta sinä sitä käytit.

Veden lämpötilaa saa koko ajan olla säätämässä. Sekin pesukoneen takia, arvelen. Normaalisti vesi ei kuumene näin nopeasti yhtäkkiä.

Lyhyt tukka tuntuu omituiselta pestä. Se loppuu kesken. Puristan vanhasta tottumuksesta aivan liian paljon shampoota kämmenelle.

Sanat, jotka yleisimmin esiintyvät blogissani, taitavat olla äiti, entinen poikaystävä ja tukka. Asiaan voisi olla psykiatrilla huomautettavaa. Naurattaa, koska pohjimmiltani tunnen itseni onnellisemmaksi kuin koskaan. Tänään olen kuitenkin ollut alakuloinen. Eläydyn niin voimakkaasti sinun tunteisiisi. Ohuen nahan läpi tunkeutuu helposti toisten pahoinvointi. Samalla tavalla otan vastaan kaikki itseeni kohdistuvat anonyymit loukkaukset työelämässä.

Aion kasvattaa pitkän tukan takaisin. En halua, että se loppuu pestessä kesken.

Tukka on helppo kasvattaa takaisin. Olisiko kenelläkään vinkkejä, miten nahasta saa kasvatettua paksumman?

Alkuja ja loppuja

Olen maailman paskin viherpeukalo.

Vietin viikonlopun vanhempieni luona - entisessä kodissani, koska järkeilin, että on helpompi odottaa sielunpuolikkaani palaamista kaukaisista maista turvallisessa ympäristössä. Turvallisessa seurassa. Odottaa kaiken alkamista oikeasti.

Äidin kanssa naureskeltiin, kuinka olemme molemmat melkoisia tunareita kasvien hoitamisessa.

Viisi vuotta sitten olin lähdössä vaihto-oppilaaksi Hollantiin, ja annoin kaikki henkihieverissä olevat kasvini entiselle poikaystävälleni hoitolapsiksi. Kun palasin takaisin Suomeen, kasvini kukoistivat. Jätin ne suosiolla parempiin hoiviin.

Ostin kuukausi sitten hienon pienen kasvinalun. Olen tainnut tappaa sen jo. Enkä tiedä olenko kastellut sitä liikaa vai liian vähän. Veltolta se ainakin näyttää.

Tule jo takaisin sinä sieltä kaukaa. En jaksaisi kirjoitella tällaista liirumlaarumia tänne tylsyyspäissäni.